"On myös tapauksia, joissa TE-toimistotkaan eivät asiasta tiedä" – Työttömien maksuttomasta terveystarkastuksesta tiedottamisessa on parantamisen varaa

Tietoisuus työttömien oikeudesta maksuttomaan terveystarkastukseen ei ole riittävän hyvällä tasolla. Näin arvioi Työttömien Keskusjärjestön Terveydeksi-hankkeen päällikkö Katriina Lehtovaara. Valtakunnallisen hankkeen tarkoitus on lisätä tietoisuutta terveystarkastuksesta. Hankkeen osana on tehty yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa.

– Sana on levinnyt suusta suuhun hyvin, mutta tietämys on silti huonolla tasolla.

Luotettavaa tilastotietoa siitä, kuinka suuri osa työttömistä käy terveystarkastuksissa, ei ole. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Peppi Saikun mukaan tämä johtuu tereveydenhuollon eriävistä kirjaamiskäytännöistä. Valtakunnallisesti erot ovat kuitenkin suuria.

– Ne eivät tilastoidu tällä hetkellä oikealla tavalla. On alueita, joissa terveystarkastuksia tehdään enemmän kuin niitä kirjataan.

Pohjois-Savon TE-toimiston alueella terveystarkastusten määrässä on kuntakohtaista vaihtelua, kertoo TE-toimiston palveluesimies Kirsi Kettunen. Samoin myös tarkastusten käytännöt vaihtelevat kunnittain. Kettusen mukaan asiakkaat löytävät palvelun hyvin, mutta TE-toimiston henkilökunta osaa palveluun myös ohjata.

Kunnilla on vastuu järjestää terveystarkastus, mutta niitä koordinoivat ja niihin ohjaavat TE-toimistot. Lehtovaaran mukaan esimerkiksi Kuopio ei ole huonoimmasta päästä tarkastuksista tiedottamisessa, koska kaupungin nettisivuilta löytyy tieto terveystarkastuksista.

– On myös tapauksia, joissa TE-toimistotkaan eivät asiasta tiedä.

Kuopiolaiset Jussi Korhonen ja Emilia Niemi pitävät terveystarkastuksia tarpeellisena, vaikka kumpikaan ei ole toistaiseksi terveystarkastuksessa käynyt. Kumpikin kuuli terveystarkastuksesta vasta toimittajan kysyessä asiasta.

– Ehkä tietoa ei ole, koska sitä pitäisi aktiivisesti etsiä, Niemi sanoo.

Molemmat pitivät käyntiä terveystarkastuksesta mahdollisena. Niemi on ollut työttömänä edellisviikon perjantaista ja Korhonen puolestaan kesästä 2018. Molempien mielestä työttömänä on tärkeää pitää huolta terveydestä, koska työttömyys ja terveysongelmat voivat pahentaa toisiaan.

– Kun on työttömänä, ei halua välttämättä lisää murheita.

Lehtovaara kertoo, että huoli lisäkustannuksista voi estää käynnin tarkastuksessa. Vaikka terveystarkastus on maksuton, vain joissakin kunnissa tarkastusta mahdollisesti seuraava lääkärikäynti on maksuton.

– Hyvin usein jatkoselvitykseen jätetään menemättä rahanpuutteen vuoksi.

Terveydeksi-hanke ja Diakonia-ammattikorkeakoulu toteuttivat keväällä pääkaupunkiseudulla työttömien terveystarkastuksista selvityksen, josta kävi ilmi, että terveyskeskuksissa ei välttämättä ole riittävästi osaamista työttömien kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon liittyen. Lehtovaara arvioi, että tilanne on sama muuallakin Suomessa, vaikka poikkeuksiakin on.

Samoin arvioi sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Ritva Partinen.

– Tiedän, että on myös hyvin pätevää henkilökuntaa, mutta osaamisessa on kuntakohtaista vaihtelua.

Terveystarkastusten on tarkoitus tukea työllistymistä ja auttaa arvioimaan, mihin tehtäviin henkilö soveltuu.

– Jos henkilöllä on esimerkiksi epätasapainossa oleva diabetes, niin silloin henkilölle ei sovi kolmivuorotyö vaan päivätyö. Tämän tyyppisissä tilanteissa TE-toimisto pystyy ohjaamaan terveystarkastukseen ja hoitoon sekä arvioimaan paremmin henkilölle sopivan työn, Partinen kertoo.

– Terveystarkastus voi johtaa kuntoutus- tai eläkeselvitykseen. Tosiasia on, että on paljon työttömiä, jotka ovat työkyvyttömiä, kertoo Lehtovaara.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Uusia palomiehiä valmistuu riittävästi kesäsijaisiksi – virtuaalinen valmistujaisjuhla luvassa

Kevään väestönkehitys edellisvuotta parempaa Pohjois-Savossa

Kuopion uimahalli avautuu kaikille taas 8. kesäkuuta

Vedenlaatuhäiriöt mahdollisia torstaina ja perjantaina

Vankilat aukoivat ja lukivat uusnatsin lähettämiä kirjeitä – rajut merkit kirjeissä herättivät huomion

Nainen löytyi kuolleena kadulta Kuopiossa – poliisi epäilee kaveriporukkaa heitteillejätöstä

Savonia-ammattikorkeakoululle valittiin uusi hallitus

Niiralan Kulma siirtyi vihreään sähköön

Osuuskauppa PeeÄssän asiakasomistajille maksettiin neljä prosenttia ylijäämänpalautusta

Keilanrinteenkadun ja Keilanrinteenpuiston leikkipaikan rakentaminen alkaa Kuopiossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.