Onnettomuuspaikalla auttanut kertoo: "Katsoin alas ja huomasin linja-auton kyljellään"

Christo Neemre oli yksi ensimmäisistä onnettomuuspaikalle saapuneista. Hän tuli rampille moottoritieltä etelän suunnasta ja oli kääntymässä Kolmisopin suuntaan. Onnettomuus oli jo tapahtunut ja Neemre pysähtyi paikalle katsomaan, tarvitseeko joku apua. Hän näki neljä kolaroinutta autoa risteyksessä. Pian Neemre huomasi, alhaalta junaradalta nousee savua.

– Katsoin alas ja huomasin linja-auton kyljellään. Siellä oli jo kaksi sivullista miestä, joista toinen huusi minua auttamaan.

Neemre kuvailee bussin takaosan ikkunoiden olleen rikki.

– Siellä oli paljon vanhempia ihmisiä, turvavyöt kiinni.

Hän kyseli bussissa olijoilta tilannetta ja tarkisti tajuttomilta pulssia. Toisen miehen kanssa hän alkoi nostaa ihmisiä pois ja veitsen avulla avasi turvavöitä.

– Aika meni nopeasti, pelastus ja ambulanssit tulivat noin neljän tai viiden minuutin sisään. He kyselivät tilannetta ja autoimme ihmisiä ylös mäkeä.

Ambulanssit olivat mäen päällä läheisen autoliikkeen pihalla. Neemre kertoo, että kaikkiaan onnettomuuspaikalla häneltä meni aikaa noin tunti. Viimeisetkin ihmiset oli saatu ambulansseihin ja pelastushenkilökunta tuli kiittämään sivullisia avusta.

– Sain luvan mennä. Neljän jälkeen piti mennä hakemaan lapset päiväkodista.

Neemre ei usko, että poliisi tai onnettomuustutkinta haluaisi kuulla häntä.

– En nähnyt itse onnettomuutta, vaan olin paikalla puoli minuuttia – minuutti sen jälkeen.

Christo Neemre on käynyt ensiapukurssin, joten auttamisen perustaidot ovat olemassa.

– Olin Virossa 10 vuotta valokuvaajana ja tein myös yökeikkoja ambulanssin ja poliisin mukana, joten olen seurannut heidän toimintaansa.

Onnettomuuden vuoksi tarjolla on keskusteluapua halukkaille. Neemre itse ei usko tarvitsevansa kriisiapua.

– En pelkää verta ja valitettavasti olen nähnyt kuolleita aiemminkin. Minulla on kaikki hyvin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuopiolainen kirvesmies kiirehti ensimmäisenä auttamaan – "Linja sukelsi suoraan junaraiteelle"

Junat rutkasti myöhässä bussiturman takia

"Leväselle asti oli kuulunut kova rytinä"

Lapin Kansa: Turmabussi ei ollut mikään vanha auto

Kuopion kolarin takia kriisiapua saatavilla

Linja-auton matkustajia oli sinkoutunut radalle - kaikki potilaat aikuisia

Radalle pudonnut linja-auto kulki hetken kahdella pyörällä – katso video onnettomuuspaikalta

Junaliikenne poikki vielä pitkään Kuopiossa vakavan kolarin takia

ARKISTOJUTTU: Bussin jarrut pettivät Kuopiossa – neljä kuoli ja useita loukkaantui linja-auton ja henkilöautojen kolarissa

Uusimmat

Savo

Lähikaupoissa tehty 12 ryöstöä viime aikoina – Poliisi pitää tekoja järjettöminä ja vaarallisina

Ruustinna on harvinainen – 17-vuotias vieremäläislehmä on tuottanut Repojen navetassa maitoa jo 150 000 litraa

Nuori mies kulki kirveen kanssa kaupungilla – murtautui myös asuttuun asuntoon sorkkaraudalla

Ponssen pääomistaja haluaa kohutusta tyttökalenterista keskustelun koko konsernissa – "Tämä oli oikeutettu herätys"

Mopoilijan katse herpaantui hetkeksi ajosuunnasta – päätyi tajuttomana sairaalaan

Postilakon osapuolet kiistelevät suojatyöstä myös Kuopion postikeskuksessa – "Nyt siellä alkaa olla jo tuplamäärä työnantajan porukkaa"

Tiina Kaartinen ehdolle demareiden piirin johtoon

Sisäilmaongelmainen Ahmon koulu aiotaan rakentaa kokonaan uudestaan: kustannusarvio 27 miljoonaa

Huolimaton ojitus aiheutti tulvan Kiuruvedellä – Ely-keskukselle isot kulut, vesilain rikkojalle pienet sakot

Lumi- ja vesisade, plusasteet ja hajonneet aurauskoneet työllistävät: "Pahin mahdollinen keli auraukseen"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.