Pahoinpitelytuomio lieveni hovissa

Itä-Suomen hovioikeus lievensi torstaina törkeästä pahoinpitelystä tuomitun kuopiolaismiehen ehdottoman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi.

Pahoinpitely tapahtui Kuopiossa 38-vuotiaan miehen asunnossa tammikuussa 2007, kun mies viilsi vieraana ollutta naista puukolla kaulaan. Haava vaati ompelua.

Miehen mukaan humalaisen kaksikon välille syntyi kiistaa, kun hän pyysi naista poistumaan asunnosta. Mies kertoi tehostaneensa puukolla käskyä. Naisen mukaan mies hyökkäsi yllättäen hänen kimppuunsa.

Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut miehen 2 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeus lievensi tuomion vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen rangaistukseen. Lisäksi mies joutuu suorittamaan 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Hovioikeus piti ehdotonta rangaistusta liian ankarana tekoon ja hänen aiempaan rikollisuutensa nähden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Yrittäjät, piispa ja Kuopion kaupunginjohtaja keskustelivat yrittäjiä kurittaneesta keväästä – Tukea oli saatavilla, mutta kaikki eivät uskaltaneet hakea sitä

Ilmoittautuminen kansalaisopistoon alkoi rynnistyksellä – suosituimmat kurssit täyttyivät jo aamupäivällä

Veronpalautukset toivat vilskettä kauppoihin niin paljon, ettei kodinkoneliikkeestä ehditty asiaa kommentoimaan – "Veronpalautukset aktivoivat, kun ne tulevat tilille"

Kysely: Saitko veronpalautuksia? Mihin käytät rahan? Onko elokuu hyvä maksuaika?

Oikeus vangitsi 31-vuotiaan varkautelaismiehen epäiltynä puukotuksesta

Essoten alueella on kymmeniä koronavirukselle altistuneita

Savolainen maajussi Antti, 26, herättää hylättyjä autonraatoja henkiin – Youtube-sarjasta tullut nopeasti yllätyshitti

Yrittäjät ja kirkko pohtivat tänään, mitä ne voisivat oppia toisiltaan koronakriisissä – Katso suora lähetys tilaisuudesta tästä

Korona kuritti julkista liikennettä – työmatkalaisten ja koululaisten odotetaan helpottavan tilannetta

Omaisuus- ja huumerikokset kasvoivat viime vuodesta – Poliisi hämmästelee ihmisten helppouskoisuutta nettipetoksissa – "Sitä välillä ihmettelen, etteikö tämä oppi mene perille"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.