Palkkauskäytännöt kesätyöläisten riesana

Soittokierros Kuopion alueella toimiviin ammattiliittoihin paljastaa, että kesätyöläisten tiedoissa on aukkoja alasta riippumatta.

Iso osa nuorista ei osaa vaatia kirjallista työsopimusta, oikeiden työaikojen noudattamista tai oikeanlaista palkkaa. Ei ainakaan ennen kuin kokee jo tulleensa kaltoin kohdelluksi.

- Jonkin verran tulee yhteydenottoja aina kesäisin, kertoo Metallityöväen liiton Savo-Karjalan aluetoimiston vastaava aluetoimitsija Vesa Aallosvirta.

Myös Palvelualojen ammattiliitossa (PAM) joudutaan aika ajoin puuttumaan kesätyöläisten ja työnantajien välisiin kahnauksiin. Tilastojen mukaan eniten ongelmia esiintyy yksityisten yrittäjien palkkauskäytännöissä. Kaikkein pienimmissä firmoissa ei aina ole tarvittavaa osaamista.

- Suullisia sopimuksia tehdään edelleen paljon, vaikka lähtökohta on, että kesätyöpaikka on normaali työpaikka ja siitä pitää sopia kirjallisesti, toteaa PAMin Itä-Suomen läänin aluepäällikkö Rauno Airas.

Ammattiliitot pyrkivät parantamaan nuorten tietämystä muun muassa oppilaitoksissa järjestettävillä infotilaisuuksilla.

- Silti nuorten tuntuu olevan vaikea hahmottaa asioita. Ei oikein ole kiinnostusta perehtyä niihin, Rakennusliiton Matti Leinonen arvioi.

Lue aiheesta lisää sunnuntain Savon Sanomista.