Palomiehet uskovat, että palkoista nousee poru

Suomen köyhimpien kuntien Kainuu maksaa palomiehilleen ja palomestareilleen samaa lähtöpalkkaa kuin Helsingin pelastuslaitos.

Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla sekä palomiesten että palomestareiden tehtäväkohtaiset palkat ovat Suomen kovimmat.

Palomiehilleen toiseksi eniten maksaa Pohjois-Savo, jossa kuitenkin palomestareiden palkat ovat Suomen keskitasoa.

Etelä-Savo maksaa palomestareilleen Suomen huonointa peruspalkkaa. Se on jopa 909 euroa pienempi kuin Etelä-Pohjanmaan palomestareilla.

Erikoislisille on peruste

Palkat eivät ole suhteellisia millään tavoin isojen kaupunkien kokoon tai alueiden tehtävämäärään. Esimerkiksi Varsinais-Suomen pelastuslaitos eli Turun seutu on häntäpäässä palkkatilastoissa.

Tehtäväkohtaiset palkat tarkoittavat pelastuslaitoksen alueella tehtyä sopimusta työntekijöiden lähtöpalkasta. Ne perustuvat kunnalliseen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseen, mutta ovat aluekohtaisesti neuvoteltuja.

Palomiehille sen lisäksi tulee aina erilaisia lisiä, jotka vaihtelevat henkilöltä toiselle.

Lisät koostuvat haittalisistä eli esimerkiksi yö- ja viikonlopputyön korvauksista, mutta pelastusalalla on myös paljon erikoistaitoihin liitettyjä lisiä. Palomies, joka on koulutettu myös ensihoitoon, pelastussukellukseen tai nostolava-auton käyttöön, saa erikoistaidoistaan korvauksen.

Lisäksi palkkaan kuuluu henkilökohtaiseen arviointiin perustuvia lisiä, jotka eivät ole julkista tietoa.

Tilastokeskuksen vuoden 2012 tiedon mukaan palomiehen kokonaisansiot kuukaudessa ovat keskimäärin 2920 euroa. Uudempia tilastoja ei ole vielä koottu.

Tehtäväkohtaisen palkanosa lisäksi maksettavat lisät ovat palomiehillä siis jopa noin 40 prosenttia kokonaispalkasta. Lisien viidakko vaikeuttaa vertailua, saako täsmälleen samaa työtä tekevä samaa palkkaa eri maakunnissa.

Alue-erot ihmetyttävät

– Palomiehet ovat huomanneet palkkaerot ja niistä on käyty keskustelua. Uskon, että asia nousee vielä esille. Miksi palomiesten palkat ovat niin erilaisia, kun perustyö on kuitenkin samaa? Pohjois-Savon pelastuslaitoksen luottamusmies, palomies Pasi Rissanen ihmettelee.

Rissanen sanoo, että palomiehet yllättyivät kuultuaan palomiesten palkkaerojen vaikuttaneen myös suunnitelmiin pelastuslaitosten yhdistämisestä. Rakenneuudistusta muutettiin, ettei palkkoja tarvinnut alkaa harmonisoida uusilla isommilla alueilla.

Esimerkiksi Itä-Suomessa Pohjois-Karjalan palomiesten lähtöpalkat olisi nostettu 1790 eurosta Pohjois-Savon tasolle 2044 euroon.

Koko maassa palkkojen nousu olisi koskenut useita useita satoja henkilöitä.

 

Katso vapun Savon Sanomista palomiesten ja palomestareiden tehtäväkohtaiset palkat Suomen eri pelastuslaitoksilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palomiesten palkkahaitari on todella laaja