Palomiehet väsyivät vaihdetun työaikamallin työvuororumbaan – Etelä-Savon tilanne poikkeaa muusta maasta

Etelä-Savon pelastuslaitoksen muun maan pelastuslaitoksista poikkeava työaikamalli aiheuttaa ongelmia Pieksämäen seudulla.

Pieksämäen paloaseman vakinaiset palomiehet sanovat olevansa lopen väsyneitä. Palomiesten sairauslomat ovat lisääntyneet ja Pieksämäen vuoroja sijaistavien työntekijöiden määrä lisääntynyt. Kustannussäästöjä muutoksesta ei ole tullut, vaan kulut olisivat kasvaneet huomattavasti ilman pakollista kilpailukykysopimusta.

Palomiesten mukaan he eivät uskalla kommentoida asiaa nimellään, mutta Savon Sanomat sai henkilöstöltä kattavasti vastauksia ongelmista. Myös ammattiliitto vahvistaa saaneensa samat tiedot työntekijöiltä.

– Varoittelimme Etelä-Savon pelastuslaitosta ajoissa, että työaikamuutoksista olisi hyvä sopia yhdessä henkilöstön kanssa. Kun niin ei tehty, saamme nyt Etelä-Savosta viikoittain viestiä, miten henkilö kokee tyytymättömyyttä ja väsymistä tilanteeseen, Suomen palomiesliiton SPAL:n puheenjohtaja Kim Nikula kertoo.

Etelä-Savon malli on eri kuin 20 muulla pelastuslaitoksella

Aiemmin Pieksämäellä oltiin työpaikkauskollisia, mutta nyt henkilöstöä on hakenut poikkeuksellisen paljon muualle töihin. Kun naapurissa Varkaudessa oli palomiehen virka auki, siihen oli heti 13 hakijaa Etelä-Savon laitokselta.

Varkaus kuuluu Pohjois-Savon pelastuslaitokseen ja siellä noudatetaan työaikamallia, joka on käytössä kaikilla muilla 20:lla Suomen pelastuslaitoksista paitsi Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa. Mallissa palomiehet ovat 24 tuntia töissä ja kolme päivää vapaalla.

Etelä-Savon pelastuslaitos vaihtoi työaikajärjestelmää päivä- ja yövuoroissa kiertäviin 12 tunnin työvuoroihin. Ennen palomies lähti keskimäärin kahdeksana päivänä kuukaudessa töihin paloasemalle, kun nyt töihin lähdetään 14–15 päivänä, mutta lyhyempiin vuoroihin.

Etelä-Savon pelastusjohtaja Seppo Lokka perustelee muutosta oikeuskäytännön muuttumisella ja varautumisella maakuntauudistukseen.

– Ylipitkiä (24 tunnin) työvuoroja voi tehdä aluehallintoviraston luvalla tai valtakunnallisten yhdistysten sopimana. Työtuomioistuimesta on tullut paljon ratkaisuja ensihoitoon, pelastustoimeen ja ympärivuorokautisten hoitokotien hoitajien työaikoihin niin, että aktiivityöaika on rajoitettu 12 tuntiin.

– Ennalta suunniteltujen työtehtävien ja muun työn määrä ei voi silloin olla työvuoron kokonaispituudessa iso. Vuorokausimalli on siis hälytyssidonnainen. Sitä voi verrata osasta aikaa työpaikalla tapahtuvaan varallaoloon.

Lokan käsityksen mukaan 24 tunnin työvuoroissa henkilöstö ei voi osallistua tarpeeksi kaluston huoltoon ja koulutuksiin.

– Siirryimme 24 tunnin passiivisesta työajasta aktiiviseen työvuorosuunnitteluun. Aktiivisella työvuorosuunnittelulla koulutukset siirrettiin työvuoroihin, kun ne perinteisesti tehtiin ylitöinä.

Pieksämäen palomiehet sanovat, ettei heiltä ole jäänyt huoltoja tai koulutuksia tekemättä, vaan ne tehdään yhä aivan samoin kuin ennenkin.

– Ymmärtäisimme, että työaikamallia vaihdetaan, jos sillä saavutetaan jotain, mutta kun sillä ei ole saavutettu mitään, palomies sanoo.

SPAL:n Nikula sanoo, ettei 24 tunnin malli ole laiton, vaan todettu pelastusalalle kustannustehokkaimmaksi. Sen ovat tarkistaneet valvovan viranomaisen eli aluehallintoviraston johtavat lakimiehet.

Lisäksi ammattiliitto tuli asiassa vastaan, ja virka- ja työehtosopimusta on muutettu niin, että 24 tunnin työvuoromallin käyttöönotto on aiempaa helpompaa.

Taustatutkimukset

Tehokkuus laski

SPAL tilasi ulkopuoliselta tuottavuuden parantamiseen erikoistuneelta yritysvalmennusfirmalta selvityksen Etelä-Savon pelastuslaitoksesta.

Selvityksessä todetaan tilanteen olevan huolestuttava ja tulosten kertovan luottamuksen puutteesta ja turhautumista. Se on johtanut työn tehokkuuden laskuun.

Myös pelastusjohtaja Seppo Lokka sanoo, että työnantajan teettämät työhyvinvointikyselyt osoittavat työhyvinvoinnin menneen huonoksi työaikauudistuksen vuoksi.

Pelastuslaitokselle on tullut myös rekrytointiongelmia pätevistä kesäsijaisista.

Sama työaikamalli on voimassa koko Etelä-Savon pelastuslaitoksella, mutta Savon Sanomien taustakyselyt eivät ulottuneet laajemmin Mikkeliin ja Savonlinnaan.

Pieksämäen palomiehet: "Verenpainelääkitys tuli tämän uudistuksen takia"

Uusimmat

Savo

Metsissä laskevat off-piste-hurjapäät ehdottavat: varoituskylttejä esille

Kun Siilinjärvi valitsi Attendon, vain halpa hinta ratkaisi – Asiantuntija: "Tämä ei ole maan tapa"

Savolaiselle eläkeläiselle tuomio lasten hyväksikäytöstä – kosketteli uhrejaan sukupuolielimistä

Siilinjärvi otti Attendon hoivakodin tehovalvontaan – kuolemat on nyt selvitetty

Kuopiolaiset Lignell & Piispanen ja RPS Brewing aloittavat yhteistyön – suunnitteilla uusia tuotteita jo tälle vuodelle

Keiteleelle, Tervoon ja Vesannolle yhteinen tekninen toimi

Yli 2000 lasta jäällä – Kuopion luistelut alkoivat iloisissa merkeissä, vesi kuivuu radan reunoilta päivän pakastuessa

Kirsi Moisander valittu Suomenlinnan hoitokunnan hallintojohtajaksi

Karttulan vesijohtovuodon korjakset aloitettiin – voi aiheuttaa veden värjäytymistä

Vedenlaatuhäiriöt mahdollisia torstaiaamuna Kuopion Leväsellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.