Pekka Kauppinen Suonenjoen äänikuningas

Suonenjoella keskusta säilytti kaupunginvaltuustossa valta-asemansa ja piti paikkalukunsa 11:ssä, vaikka menetti hieman prosentuaalista äänisaalistaan.

Suonenjoen ääniharava oli viime kunnallisvaalien tapaan maanviljelijä ja torikauppias, keskustan Pekka Kauppinen, 63, joka sai 188 ääntä. Kauppinen on toiminut valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Eniten kannatustaan menetti vasemmistoliitto, jonka valtuutettujen määrä putosi 4:stä 2:een.

Kannatustaan ja valtuutettujensa määrää lisäsivät SDP, joka saa uuteen valtuustoon 5 paikkaa eli yhden valtuutetun nykyistä enemmän ja perussuomalaiset, joka nostaa paikkamääränsä 3:sta 4:ään.

Kokoomuksella on jatkossakin kolme valtuutettua.

Kristillisdemokraatit saavat edelleen kaksi valtuutettua Suonenjoen 27-paikkaiseen valtuustoon.

Sosiaalidemokraattien uutena valtuutettuna valituksi tuli Suonenjoen entinen kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, 69, joka keräsi 94 ääntä.

Perussuomalaisten listalta valtuustoon ponnisti ensikertalaisena julkkiskokki, keittiömestari Stefan Richter, 44, joka sai 64 ääntä. Yhdysvalloissa vaikuttanut Richter on asettunut perheineen asumaan Suonenjoelle.

Kokoomuksen uusi valtuutettu on entinen yläkoulun rehtori Reijo Kytölä, 63, joka keräsi 116 ääntä.

Suonenjoen valtuusto uudistuu voimakkaasti: uusia valtuutettuja on 14 ja uudelleen valittuja 13.