Perussuomalaisten ääniharavalle painava salkku Pielavedellä

Perussuomalaisten Jouni Rautiainen nousee Pielaveden kunnanhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Asiasta sovittiin valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa torstai-iltana.

Rautiainen, 51, on kuntapäättäjänä tuore nimi. Yrittäjän uraltaan tunnettu mies oli ensi kertaa ehdolla poliittiseen virkaan huhtikuun vaaleissa, joissa hän nousi saman tien ääniharavaksi. 155 äänellään Rautiainen oli Pielaveden eniten kannatusta kerännyt yksittäinen ehdokas.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa keskustan Mia Simpanen. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin hänen puoluetoverinsa Juha Partanen.

Kunnanvaltuuston puheenjohtajana jatkaa Risto Nousiainen (kesk.). Varapuheenjohtajuudet saivat kansanedustaja Elsi Katainen (kesk.) ja Anja Kukkonen (vas.).