Pieksämäellä löydettiin kaivuutyömaalta räjähteitä – puolustusvoimat tarkistaa aluetta Huvilakadulla keskiviikosta perjantaihin

Pieksämäeltä löytyi heinäkuun lopussa kaksi kranaatinheittimen räjähdettä. Löytö tehtiin Pieksämäen kaupungin maansiirtotyömaalla.

Poliisi tiedotti löydöstä vasta nyt, koska räjähteet olivat maan alla eikä alueelta pintapuolisen tarkastelun perusteella löytynyt muuta räjähteisiin viittaavaa ja poliisi pyrki säilyttämään alueen koskemattomana.

Puolustusvoimat tarkastaa maa-alueita löytöpaikalla Pieksämäen Huvilakadulla kuluvan viikon keskiviikosta perjantaihin.

Heinäkuun lopussa löytyneet räjähteet puolustusvoimat on raivannut pois. Itä-Suomen poliisin komisario Sami Joutjärvi kertoo, että keskiviikkona alkaneissa etsinnöissä ei ole löytynyt lisää räjähteitä.

 

Joutjärven mukaan tällä hetkellä ei ole tiedossa, miten räjähteet ovat päätyneet paikalle.

– Mitään historiallisia perusteita löydölle ei ole, koska alueella ei ole ollut puolustusvoimien toimintaa ja räjähteet eivät liity sota-aikaan eikä alueella ole hävitetty räjähteitä.

Hän arvioi, että joku on tuonut räjähteet alueelle ja hävittänyt ne heittämällä veteen. Joutjärvi kertoo, että vedenpinta alueella on laskenut useita metrejä.

Poliisi määräsi räjähdelöydöksien takia kaupungin kaivuu- ja maansiirtotyöt keskeytettäväksi ja pyysi puolustusvoimilta virka-apua alueen tarkastamiseksi.

– Kyseessä oli vaaratilanne, jonka vuoksi työt keskeytettiin.

 

Poliisi ei epäile asiaan liittyen ketään rikoksesta. Maastosta löytyvät räjähteet kuuluvat puolustusvoimille eli ne ovat sotilastarvikkeita, joista pitää tehdä ilmoitus puolustusvoimille. Ilmoituksen laiminlyönnistä voi saada sakkorangaistuksen.

– Jos taas esimerkiksi varusmies on ottanut räjähteet käyttöönsä, hän on syyllistynyt palvelusrikokseen ja mahdollisesti varkauteen.

Joutjärvi kuitenkin huomauttaa, että mahdolliset rikokset olisivat todennäköisesti jo vanhentuneet. Poliisi toivoo, että asiasta jotain tietävät ilmoittautuisivat poliisille.

 

Puolustusvoimien tarkastettavana oleva alue on merkitty ja alueella liikkuminen on kielletty. Puolustusvoimien tarkastustoiminnasta ei aiheudu vaaraa sivullisille, mutta Itä-Suomen poliisi pyytää välttämään turhaa suljetun alueen lähistöllä liikkumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.