Pieksämäen joulutorille odotetaan paljon väkeä

Pieksämäen Veturitorilla järjestetään lauantaina 9.12. suuri joulutoritapahtuma. Toritapahtumaan on tulossa jälleen yli 160 myyjää.

Myynnissä on muun muassa joululeivonnaisia, käsitöitä ja designtuotteita. Erityisesti tänä vuonna paikalla on glögien ja mehujen myyjiä sekä lasten vaatteita ja kalastustarvikkeita, kertoo tapahtumavastaava Leila Mikkonen Taito Itä-Suomesta.

Esiintymislavalla on tarjolla ohjelmaa, muun muassa Lucia-neidot esiintyvät kello 12.00 ja 12.30. Joulupukki on Pieksämäellä koko päivän.

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä joulutori on edellisvuosina vetänyt noin 5 000 kävijää.

Uusimmat

Savo

Snellmaninpuiston parturointi alkaa maanantaina – talvella puistossa käytössä vain yksi väylä neljästä

Kuopion vankilasta löytyi huumeita – ehdotonta tuomiota istuvalle lisää vankeutta

Savoon 3,5 miljoonaa euroa tukea Veikkauksen voittorahoista

Ylä-Savon tulevaisuusfoorumi saamassa tuulta alleen - Pielavedeltä vihreää valoa

Paikallinen kiinteistösijoittaja osti teollisuustontin Pielaveden kirkonkylältä – hankki aiemmin myös teollisuushallin

Suomen köyhin kunta antoi eniten hyväntekeväisyyteen – Rautavaaran Yhteisvastuu-potti omassa luokassaan

Ammattivarkaat kiersivät 17 myymälää kuukaudessa eri puolilla Suomessa – joka liikkeestä laukuttain tavaraa mukaan

Huumeita tilannut mies etsi myynnissä olleita asuntoja, joiden postilaatikoita yritti käyttää salaa tilauksiinsa

Kuinka seurakuntavaaleissa kävi sinun kotipaikkakunnallasi? Katso tästä läpimenneet

Kuopion yhteiseen kirkkovaltuustoon lähes puolet uusia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.