Pieksämäen kylien ääni antaa mallia muulle maalle

Kahdessa kylien kehittämishankkeessa tehty viiden vuoden työ on päättymässä Pieksämäellä. Päätöstilaisuus järjestettiin torstaina Poleenissa.

Pieksämäen kaupunki on kirjannut hallintosääntöönsä kumppanuuspöydät osallisuuden menetelmäksi. Kumppanuus menee kuntien tavanomaista kylä- ja järjestöyhteistyötä pitemmälle.

Vastaavia hyviä toimintamalleja tarvittaisiin kipeästi lisää myös valtakunnallisesti, sanoo tutkija Ritva Pihlaja.

– Minua on hämmentänyt, että osallisuudesta ja kumppanuudesta puhutaan paljon, mutta ne eivät edelleenkään ole vakavasti otettuja teemoja kuntapolitiikassa.

Uuden kunnan sivistys- ja elinvoimaroolit ovat tuttuja ja hanskassa, mutta osallisuus-, yhteisö- ja kumppanuusroolit hakusessa, Pihlaja sanoo. Kunta on mielletty palveluorganisaatioksi, mutta kun palvelurooli kevenee, kunnan yhteisöroolin pitäisi vahvistua.

– Hyvinvointi on hirveän paljon muutakin kuin palveluita. Se on vahvaa sosiaalista pääomaa, niin että halutaan ja osataan toimia yhdessä ja luotetaan yhteisöön. Tunne, että kuntalainen voi osallistua ja vaikuttaa, on tärkeä.

– Asukkaat ovat iso voimavara, joka tuo myös säästöjä, sanoo Peter Hartwig, päättyvän Kyläkumppani plus -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

– Esimerkiksi Jäppilässä istuttiin pöytään ja mietittiin, mitkä palvelut ovat tärkeimpiä ja miten ne järjestetään paremmin. Kaikkea aiottua ei tarvinnutkaan lakkauttaa.

– Jos mietitään tulevien kuntien rooleja ja valmiuksia, olemme antaneet Pieksämäen kaupungille valmiin setin, sanoo kyläasiamies Vuokko Jaakkola.

– On toimiva organisaatio ja rakenteet, joissa asukkaiden osallistuminen tapahtuu, ja hyvä yhteisöllinen pöhinä päällä.

Pieksämäen kylien kehittäminen lähti käyntiin vuosikymmenen alussa kuntaliitosten jälkeen melkoisesta tyhjiöstä. Vaikka hanke nyt päättyy, kylien ääni ei enää hiljene, sanoo Pieksämäen kylät ry:n puheenjohtaja Mervi Lintunen.

– Viidessä vuodessa on tehty suuria asioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.