Pieksämäen nokkakolarissa kuoli 89-vuotias paikallinen nainen

Pieksämäellä Etelä-Savossa tapahtuneessa nokkakolarissa loukkaantuneista kolmesta ihmisestä yksi on kuollut, vahvistaa Itä-Suomen poliisi Twitterissä.

Poliisin mukaan onnettomuudessa oli osallisina kaksi henkilöautoa. Toista autoa kuljettanut 89-vuotias paikallinen nainen kuoli onnettomuuspaikalla. Toisessa autossa olleet mikkeliläiset 55-vuotias mies ja 51-vuotias nainen kuljetettiin hoidettaviksi helikopterilla Kuopioon ja ambulanssilla Mikkeliin. Heidän vammojensa vakavuudesta ei tiedetä.

Pariskunta oli matkalla kohti etelää, kun pohjoisen suuntaan ajaneen vanhemman naisen auto ajautui heidän kaistalleen, poliisi kertoo.

Pelastustoimi sai ilmoituksen onnettomuudesta ennen kolmea iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui tiellä 72 Montolan kohdalla.

Kaikki kaistat avattiin liikenteelle illalla seitsemän jälkeen. Liikenne ohjattiin aluksi kiertotielle, ja toinen kaistoista saatiin auki neljältä iltapäivällä.

Onnettomuuden tutkintaa jatkavat poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.