Pieksämäen seutukunnan ja Heinäveden muistoja nälkävuosilta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa olevaan perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaan on tallennettu runsaasti muistitietoa eri paikkakunnilta.

Savon Sanomat julkaisee SKS:n luvalla 1860-luvun nälkävuosia koskevia tekstejä, joista suurin osa on kirjattu 1930-luvulla. Tuolloin eli vielä paljon kertojia, joilla oli omakohtaisia muistoja tapahtumista.

Kertomukset on järjestetty seutukunnittain ja pitäjittäin. Jokaisen yksittäisen tekstin perässä on kertojan ja tallentajan nimi, tallennusvuosi sekä viittaus alkuperäiseen arkistolähteeseen.

Tekstit on kopioitu sellaisina kuin ne löytyvät arkiston paperista korteista. Siksi kielen kirjoitusasussa on vaihtelua ja murteen mukaisia merkintöjä.

 

Juva

Rutto ja nälkä vuosina 1856, 62, 67 silloin oli Suomessa niin kova nälän hätä, että kaikki ihmiset söi vettä leipä survottin petäjän kurija mitä kaikkija satin paitsi sitä oli niin kauheja rutto, että se vei usijasta paikasta ihmiset aivan sukupuutton jälen kun tuli parempija aikoja levisi katta man ? yksi aivan tunnettu tautin tapa oli sellainen että se puisteli niin kauheasti että se tunnetan vielä tänäkiin päivännä että jos ketä värisyttä niin sanotan että horkakos sinuva puistele.

Tallentaja: Laitinen Matti, 1938

SKS:n arkisto PK18: 3153

 

Kevät vuonna 1868 (vai -67?) oli tavattoman myöhäinen ja kylmä. Juhannuksena ajoivat Oinolan kyläläiset kärrillä kirkolle Jukajärven jäätä myöten.

Talvella oli paljon kerjäläisiä liikkeellä aina Pohjanmaalta asti. Niitä uupui Taipaleen kujaisille, käytiin hakemassa tupaan sulamaan. Monet paleltuivat kelkkansa ääreen. Leivottiin pehkuleipää, jota annettiin niin kauan kuin riitti.

Kertoja: Antti Teittinen, rusthollari, s. 1820

Tallentaja: Teittinen, Y. V., 1938

SKS:n arkisto PK20: 3201

 

Pieksämäki

Vuotena 1866 oli ne suuret nälkä vuotet. Ennen aikaan oli Pieksämäen rovasti köyhäin hoitaja. Ja pitäjän tuvalle kerätti köyhiä. Silloin ei ollut niillä muuta hoitoa kun minkä kirkonkolehtilla saivat vapaaehtosittaa minkä mikin pisti tänä rovasti käytti köyhäin hoitoa sillon oli nälkä vuotet kaikilla eikä mieron käytikään autana kun kaikki rikkaattii söivät survetta. Kuten pettu leipää ja ruisolkija oli jauhatettu ja niistä tehty leipää ja jäkälä leipää ja mikä mitäkin pisti leivän lisukkeeks. Niin kävi että paljon köyhijä kuoli varsinkin pitäjän tuvalla kun niillä ei ollu mitään särvintä kun paljasta survetta rovastin ruustinna oli näyttänä vaan taskustaan pettu leipää, ja haukana ja sanona että syökä pois tätähän minäkin syön hyvähän tämä on. Lapsija oli juoksetettu ja kun ne ei jaksa juosta niin sitten annetti maitoo.

Kertoja: Taavetti Karjalainen, isäntä, s. 1866

Tallentaja: Karjalainen Hilma, 1938.

SKS:n arkisto PK20: 3534

 

Kylä Korpien suu saanut nimensä siitä, että siitä alkavat suuret metsät. Muistiinpano nälkävuosista.

Isälläni oli pieni torppa pienellä metsän aukeamalla. Halla kävi vieraana, että ei tullut mitään syötävää. Käytiin hakemassa männyn ja koivun leivonnan lisäksi. Koitettiin kasvattaa tattaria mutta ei saatu muuta kuin varsia. Niistä koetettiin tehdä leipää, mutta se oli niin haurasta että se ei pysynyt koossa. Isäni teki tuohesta vanteen, jonka sisälle se pantiin että saatiin uuniin. Sitten oli sellaista uutisen edellä että ei ollut mitään suuhun pantavaa. Oli vähän ohraa kasvamassa vaikka kesken joutumista. Sitä äitini leikkasi ja kuivasi suovassa. Siellä oli ne välineet huhmari ja käsikivet. Siitä saatiin sillä kertaa petäjä jauhon sekaan. Siitä oli seurauksena että ravinto oli semmosta että se ei lähtenyt pois ihmisen sisästä kun väkisten veri mukana. Siitä tuli lavantauti johonka sairastui isä ja äiti. Sitten minä olin semmoinen että muistan kun näin äitini takapuolella oli suuri arpi. Minä kysyin mikä on sattunnu. Äiti sanoi että mätäni kun ei ollut ketään joka olisi kääntänyt tai hoitannu. Silloin ei tiedetty lääkäriä olevan koko maailmassa. Muistan oli pyhä aamu oli pimeä kun kuulu laulua maantieltä. Mentiin katsomaan mistä se johtui. Tiellä veti hevonen rekeä, jossa oli 4 kuollutta. Sellaisia ovat viimeiset vuodet. Näistä tapahtumista on aikaa 60 vuotta.

Tallentaja : Minkkinen Matti, 1938

SKS:n arkisto  PK20: 3593

 

Virtasalmi

Kuoluvuosi

Noin 72 v. sitten oli ankara kuoluvuosi. Silloin syötiin survetta (pettua). Halla oli vienyt viljan. Ihmisiä sairastui ruuansulatushäiriöihin ja kulkutauteihin. Virtasalmen Valkeamäessä kuoli lähes yhdeksänkymmentä henkeä, vaikka asutus nytkin on vielä harvaa, huolimatta uusista asumuksista, joita sen jälkeen on rakennettu. Perheet kyllä on ollut silloin suurempia. Eräästä talosta on kuollut vuoden aikana 13 henkeä, eikä talo ole autioksi jäänyt. Monelle on ruumiiden hautaan vienti tuottanut vaikeuksia, kun ne on viety Pieksämäelle. Nälkä on uuvuttanut miehet ja hevoset. Suotta ei ole sanottu, että ”kuoluvuosi”.

Kertoja: Pekka Paajanen, kuol. 1935 83 v. vanhana

Tallentaja: Paajanen, Lyyli

SKS:n arkisto KRK 82:30

 

Heinävesi

Säyneisissä Saksan talo, ja se ol’ se talov vanha isäntä Kettusija, ja kun se suurta kaappaliikettä ja suuria muatiloja piti, ne saksaks sanoi. Kun ol’ ollu monta hyvvee viljavuotta peräkkäen, niin se kerännä sivutilollee’ alustalaesiltaav viljat ja ommaam pihhaasak kansa. Kun tullu kesällä lauvantaeiltana kylypemästä, niin siihem puistom penkiller ruvenna pitkälleej ja siinä lentee rumahtana mehto ryntäehim piällem metästä ja se ukko sanona että nyt tulloo seihtemen näläkävuotta tämäm perästä ja se ol’ siinä kehaissunna, että sillon se tämä poeka hyötyy. Isä vaenoo sanoi sitten kun tul’ ne huonot vuoet, niin siihen kuh hilasivat niitä kerjäläesijä ja ne kun saevat syyvväkseen, niin isä sanoi, kun ei arvattu niiltä kieltee sitä ruokoo, kun ne on niin kaavvan nälässä olleet, niin ne kun sae mahasat täöteen syyvvä, niin niitä kuol myötääsä. Kaks hevoista ol’ ollu aena vetämässä ruatoja Kuavin kirkolle.

Kertoja: Paavo Kettunen, s. 1866

Tallentaja: N. Väätäinen, 1950

SKS:n arkisto 749

 

Vv. 1861-64 olj’ Heinävein Papinniemessä herra keitättännä naorislohkoja. Kaks’ yötä olj’ syötetty näläkäsille ruis- ja otrajauhoista tehtyjä kakkuja.

Kertoja: Ville Koponen, s. 1861 Huovilansalmi, Kopola

Tallentaja: Sirkka-Liisa Nurmi, 1947

SKS:n arkisto 48

Suurten nälkävuosien karut muistot Savosta