Pieksämäkeläinen muurari pyrkii maailman huipulle

Samu Toivanen, 20, on päässyt pääsi karsintojen jälkeen edustamaan Suomea ammattitaidon EM-kisoissa, jotka käydään Lissabonissa.

Lissabonissa päätavoitteena on hankkia kokemusta ja tuntumaa rankkaan kilpailutilanteeseen.

Tehtävänä on kolmelle päivälle jaettujen 18 tunnin aikana muurata tietty osuus talon julkisivua yleisön edessä. Ensisijainen arvosteluperuste on mittatarkkuus, sillä kahdenkin millin heitto verottaa pisteitä.

- Kun tuhannet silmäparit seuraavat kilpailua, se luo omanlaisensa jännityksen, Toivanen uskoo.

EM-kisat ovat tavallaan vasta vauhdinotto Lontoossa ensi vuoden syksyllä järjestettäviin MM-kisoihin, joita myös edeltää pitkäjänteinen harjoittelu.

Lissabonia varten Toivanen on hakenut rutiinia muurausekspertin Raimo Aatsingin ohjauksessa Mäntsälässä ja Etelä-Savon ammattiopiston harjoitustiloissa Pieksämäellä.

Isää paremmaksi

Samu Toivasta innostaa muurauksessa se, että koko ajan saa kehittää itseään.

- Nuorena päätin, että minusta joskus kehittyy isää parempi muurari. Siinä tavoitteessa olen vasta alkumatkassa.

Isänsä kanssa Samu Toivanen on muurannut kymmeniä tulisijoja, ja niihin hän haluaa tulevaisuudessa erikoistuakin.

- Parasta on, kun asiakkaan ilmeestä näkee, että hän on saanut sellaisen kuin haluaa. Asiakas katsoo sitä 30 vuotta.

- Tulisijan muuraus antaa vapauden tunnetta, sillä jokaisen voi tehdä yksilöllisesti.