Pienet saaret poistavat ankeutta - Katso kuvat

Jäätielle saaret siintävät jo horisontissa. Tuuli on raikasta ja edellisen kesän kullankeltainen heinätupas liimautuu hangen pinnalle. Jään kuorruttamat kivet kiiltävät saaren rannassa.

 

Pienen saaren käkkäräiset puut näyttävät terveiltä. Vanha mänty on kuitenkin halennut edellisen myrskyn ja kenties pakkasen voimasta. Rungosta purusuava tervas tuoksuu voimakkaasti.

 

 

 

 

Eteläisellä Kallavedellä Ollinselällä on lukemattomia pieniä saaria.

 

 

 

 

Ne saavat unohdettuina ja suojeltuina elää kaikessa rauhassa. Ihmisen jälki näkyy muutamissa merimerkeissä, kummeleissa. Yksi kummeli on ahavoitunut betonimajakka jonka nokassa on aurinkopanellilla toimivat valot. Toisaalla saaressa on kyltti, jossa lukee maihinnousu kielletty lintujen pesimäaikaan 1.5-31.7. Silloin tiirat ja lokit siivittävät saaren. Äänimaisema muuttuu silloin pariksi kuukaudeksi.

 

 

 

 

Pienten saarten voima on niiden muodostama verkosto. Järvimaisema olisi ankea ilman tätä verkostoa.

 

 

 

 

Saaristo elää ja voi hyvin ylhäisessä yksinäisyydessään. Ne kuvastavat vastakohtaa kaikelle sille kiireelle ja kehitykselle jonka ihmisten valtakunta muodostaa alle kymmennen kilometrin etäisyydellä. Puijon torni näkyy tänne huulirasva puikon kokoisena.