Pilkettä pönttöön tunnin välein – Entinen paloauto matkaa puukaasuttimen voimalla Kainuuseen

Matkuksen ohi ajaa keskiviikkona aamupäivästä vähän väliä vanhoja kuorma-autoja. Puolen päivän aikaan Juustoportin pihaan kaartaa moottoritieltä Olavi "Olli" Nenonen katseita keräävällä kaarallaan.

– Tämä on tällaista extreme-matkailua, varsinkin tällaisella autolla, kertoo Nenonen.

Torstaina alkavaan Veteraanikuorma-autoseuran kesäkeikkatapahtumaan ajoneuvoksi valikoitui vuosimallin 1935 Ford Model 51. Pieksämäeltä lähtenyt Nenonen on matkalla Suomussalmelle noin 90 muun autovanhuksen kuskin tavoin.

Nenosen auto on tapahtuman vanhin ja ainoa puukaasulla toimiva auto. Se siis käyttää polttoaineena puupilkettä.

Auton lavalla onkin pressulla peitettynä melkoinen määrä puutavaraa. Puupilke on nykyään tehtävä itse.

– Nyt pilkettä täytyy kuljettaa mukana, mutta aikanaan pilkkeen tekijöiden tankkauspaikkoja oli paljon.

Häkäpönttö eli puukaasutin on lisätty autoon noin 15 vuotta sitten, mutta Nenonen arvioi Hako–merkkisen häkäpönttönsä olevan alun perin sodan ajoilta.

– Uutena autona tämä on toiminut paloautona Pietarsaaressa, Nenonen taustoittaa.

Hänen arvionsa mukaan puukaasutinauton käynnistämiseen menee yleensä 10–15 minuuttia. Joskus häkäpöntön henget eivät ole niin suosiollisia.

– Vitsaillaan, että häkäpönttöauton käynnistys kestää 15 minuutista kahteen päivään. Olen minäkin joskus pari tuntia tätä käynnistänyt.

Paloautokäytössä auto kulki bensalla. Hälytystehtävään lähtemistä ei ole siis joutunut paria päivää odottamaan. Auto toimii yhäkin tarvittaessa bensiinillä.

Fordin vauhti ei päätä huimaa.

– Maksiminopeus on 50 km/h, alamäessä pääsee joskus kuuttakymppiä, arvioi Nenonen.

Puupilkettä pitää lisätä noin 50 kilometrin välein, joten matka etenee varman verkkaisesti.

– Hotellin ovet menevät kymmeneltä kiinni Suomussalmella. Jos juuri ja juuri siihen kerettäisiin, Nenonen veikkailee.

Perjantaina veteraanikuormurit ajavat Hossan kautta Kuusamoon. Paluumatkan Pieksämäelle Nenonen pyrkii ajamaan päivässä.

Fordin V8-moottorin teho on bensalla 85 hevosvoimaa. Puukaasuttimella teho on siitä noin 60 prosenttia. Kuva: Juha Poutanen

Puukaasutinautot olivat yleisimmillään Suomessa sota-aikana, jolloin polttoaineesta oli pulaa. Sodan lopulla puukaasulla toimi noin 45 000 autoa.

Polttoainesäännöstelyn loputtua sodan jälkeen puukaasutinautojen suosio alkoi laskea. Nykyisin Suomen teillä niitä liikkuu muutamia kymmeniä.

Nenosen muutama vuosi sitten ostama puukaasutin-Ford on käytössä lähinnä harrastekeikoilla. Viime kesänä autolla osallistuttiin Saimaan ympäriajoon.

Seitsemän muun museorekisterissä olevan auton lisäksi Nenosella on oma kuljetusyritys.

– Meidän kuljetuskalustomme koostumus on nyt vuodesta 1935 vuoteen 2019. Siihen haarukkaan sattuu, vitsailee Nenonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Helle sai ihmiset sankoin joukoin rannoille – Lämmin sää jatkuu ainakin viikonloppuun, myös paikalliset sateet mahdollisia

Rautalammilla selvitetään, vaikuttaako raskas liikenne putkien hajoamiseen – "Asiantuntijat eivät ottaneet huomioon, että töyssyt voisivat vaikuttaa putkien kuntoon"

73-vuotias mies vangittu Lapinlahden henkirikoksesta – uhri oli 60-vuotias mies

Ruotsalainen rotututkija kaivoi savolaisten kalloja ylös 1800-luvulla – ruotsalaiset pyytävät nyt anteeksi

Pakettiauto törmäsi tierumpuun Iisalmessa - kaksi loukkaantui vakavasti

Vilkku lisää yöbussien määrää Rockcockin ajaksi

Kraanavesi edelleen juomakelvotonta Rautalammilla – Vesikanisterit ostetaan saman tien, kun ne tulevat myyntiin

Katso kuvasarja: Vanhat autot hurmasivat Pieksämäellä – kadun varren "kisakatsomosta" löytyi saunakin

Kuopion kissakahvila jatkaa toimintaansa kesän jälkeen – Kahvilassa on parhaimmillaan vieraillut noin sata asiakasta päivässä

Helleraja ylittyi Savossa – Lämpimät kelit jatkuvat läpi ensi viikon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.