Pillejä kului Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon poliisi valvoi tehostetusti mahdollisia liikenteen rattijuoppoja pyhäinpäivänä. Maakunnanssa puhalluttettiin noin 700 kuljettajaa, joista yhden veressä todettiin olevan liian suuri määrä alkoholia. Kuljettaja puhalsi Kuopiossa noin yhden promillen.

Poliisi kuvaa puhallusratsian tulosta koko lailla normaaliksi.

Pyhäinpäivän vastainen yö sujui ennakoitua rauhallisemmin Pohjois-Savossa. Hälytystehtäviä oli toki jonkin verran, mutta varaa oli lähettää pari partiota lainaan Etelä-Savoon. Hirvensalmen suuroperaatiossa piiritettiin asemiestä, joka lopulta antautui.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.