Pohjois-Savossa ensimmäinen koronaviruskuolema Ylä-Savossa – Iisalmen terveyskeskuksessa henkilökuntaa altistunut tartunnalle

Pohjois-Savossa on viikonloppuna vahvistettu ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolema.

Ylä-Savo sote tiedotti sunnuntaina, että yksi tartunnan saaneista henkilöistä on kuollut koronavirukseen. Menehtynyt henkilö oli iäkäs ja kuului riskiryhmään.

Ylä-Savon alueella oli sunnuntaiaamupäivään mennessä todettu yhdeksän koronavirustartuntaa. Osa sairastuneista on sairaalahoidossa. Valtaosa tartunnan saaneista on eristettyinä kotioloissa ja he voivat hyvin.

Ylä-Savon soten johtavan ylilääkärin Anssi Uutelan mukaan Ylä-Savon ensimmäiset koronatartunnat on jäljitetty muualta kotoisin olevaan henkilöön, joka oli käynyt Ylä-Savossa.

Uudempien tapausten osalta tartuntaketjun selvitys on vielä kesken, mutta Uutela arvioi, että heidän joukostaan löytyy muitakin tartuntaketjuja, mahdollisesti myös ulkomailta palanneita henkilöitä.

Lue myös: Koronavirukseen kuollut ainakin 11 ihmistä Suomessa, tehohoidossa yli 40, vahvistettuja tartuntoja 1 200
 

Yksi todetuista koronatartunnoista on todettu Iisalmen terveyskeskuksen osastolla, mikä on aiheuttanut toimenpiteitä Ylä-Savon sote kuntayhtymän palveluissa. Osaston henkilökuntaa on altistunut tartunnalle, mutta toistaiseksi henkilökunnan osalta ei ole todettuja koronavirustartuntoja.

Uutelan mukaan virukselle altistuneiden työntekijöiden tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.

– Jos on oireita ja on ollut tartunnan saaneen henkilön läheisyydessä, tehdään testi ja asetetaan yleisesti karanteeniin. Oireettomia ei aseteta karanteeniin eikä heitä voi testata, koska testi ei anna luotettavia tuloksia ilman oireita, hän kertoo.

Ohjeistus rajoittamistoimista on saatu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Lue myös: Kotihoidon hoitajat eivät käytä aina maskia – toimintaohjeet tulevat Ylä-Savon soten pandemia-työryhmältä

 

Ylä-Savon sote järjestää lakkauttaa toimenpideyksikön eli entisen leikkausyksikön toiminnan maanantaista alkaen toistaiseksi osastopaikkojen järjestämiseksi yksikön tiloihin.

Osastojen lisäpaikkojen perustamiseen varaudutaan myös muiden kuin toimenpideyksikön tilojen osalta. Tilanne osastoilla on Ylä-Savon soten mukaan toistaiseksi kuitenkin rauhallinen eikä osastohoitopaikoista ole pulaa.

Koko Pohjois-Savossa tartuntamäärä on tuoreimpien tietojen mukaan 24. Uusimmat tiedot ovat perjantailta.

KYSin erityisvastuualueella oli THL:n mukaan sunnuntaina koronan takia 13 tartunnan saanutta, joista viisi oli tehohoidossa. Potilaat voivat olla KYSin lisäksi erityisvastuualueen muissa sairaaloissa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän, Keski-Suomen ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien tai Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden alueella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedot koronavirustartunnoista maakunnittain löytyvät THL:n sivuilla julkaistusta kartasta. Laajemmin tietoa koronasta löytyy päivittäin päivitettävästä THL:n katsauksesta, josta selviää muun muassa sairaalahoitoa koronan takia tarvinneiden määrä sairaaloiden erityisvastuualueittain.
 

Pohjois-Karjalassa sen sijaan on todettu ensimmäinen koronavirustartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty enää selkeästi jäljittämään. Aikaisemmin kaikki tartunnat liittyivät matkailuun. Asiasta tiedotti sunnuntaina Siun Sote.

Siun soten alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä oli varmistunut lauantai-iltapäivään 27. maaliskuuta mennessä yhteensä kymmenen koronavirustartuntaa. Näille tartunnoille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heihin on oltu suoraan yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pohjois-Karjalassa todettiin ensimmäinen maakunnan sisäinen koronavirustartunta – alkuperää ei ole pystytty jäljittämään

Kotihoidon hoitajat eivät käytä aina maskia – toimintaohjeet tulevat Ylä-Savon soten pandemia-työryhmältä

Pohjois-Savon koronatartuntojen määrä kaksinkertaistui kahdessa päivässä: "Ei tämä vielä hirveästi ole"

Mikä on koronavirustilanne Savossa? Miten kunnat purkavat rajoituksia?

Uusimmat

Savo

Hylätyistä ja roskiin joutavista tuli ravintolassa luksusta

Näin vanhemmat kommentoivat sitä, mitä lapsen kanssa on somesta keskusteltu

"Äiti liittyi Instaan ja seuraa minua siellä" – vanhemmat yrittävät pysyä nuortensa somettamisen perässä

Mitäs se minun lapseni siellä somessa puuhaakaan? – vanhemmille kerrotaan hyvin vaihtelevasti some-elämästä

Sähkölinja sytytti maastopalon Juvalla

Itä-Suomen yliopiston rehtori poikkeuksellisesta rahoitusjärjestelystä: Vastaavia ei ole, eikä tule

Näillä aikatauluilla ja näillä rajoituksilla uimahallit ja kylpylät aukeavat – saunojen kanssa moni arpoo vielä

Henkilöauto ja polkupyörä kolaroivat Kuopiossa, yksi ihminen tarkastukseen sairaalaan

Amiskasta valmistuminen viivästyy koronan takia 76 sakkylaiselta

Savossa kaahailtiin taas hurjia ylinopeuksia – myös useita rattijuoppoja kiinni

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.