Pohjois-Savossa tänä kesänä jo 35 hellepäivää

Pohjois-Savossa on ollut tänä kesänä 35 hellepäivää. Määrä on poikkeuksellisen suuri, sillä keskimäärin helleraja rikkoutuu Pohjois-Savossa 16 kertaa vuodessa. Nykyinen ennätys on 41 hellepäivää vuodelta 2010.

– On hyvin mahdollista, että tänä vuonna ennätys rikotaan, arvioi meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.

Vähiten hellepäiviä on ollut Pohjois-Savossa vuosina 1998 ja 1993, jolloin hellelukemia mitattiin vain kahtena päivänä. Ilmatieteen laitoksen havainnot ulottuvat vuoteen 1959, mistä alkaen kaikkien mittausasemien havainnot ovat tietokannassa sähköisessä muodossa.

Pohjois-Savossa lyhyempi putki

Suomessa on menossa kolmanneksi pisin helleputki yli 50 vuoteen, sillä helteitä on mitattu jo 30 päivän ajan. Pisin helleputki oli vuonna 1973, jolloin hellettä oli 38 päivää.

Pohjois-Savossa helteitä on ollut katkonaisemmin. Vaikka helteitä mitattiin maakunnassa myös heinäkuun alussa, yhteen putkeen hellettä on ollut vasta 18. heinäkuuta alkaen.

Kesän uusi lämpöennätys rikkoutui maanantaina, kun Eurajoella mitattiin 32,9 astetta. Pohjois-Savossa ei päästy edes 30 asteeseen, vaan korkeimmaksi lukemaksi jäi Vesannolla mitattu 28,3 astetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan helteinen sää jatkuu vielä tämän viikon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tänään on jo 30. hellepäivä putkeen

Heinäkuu oli poikkeuksellisen helteinen