Poikkeuksia Savon alkuviikon junavuoroissa

Savon rataosuudella on tehty muutamia peruutuksia alkuviikon junavuoroihin. Viime viikkoina lumi ja jää ovat aiheuttaneet jäätymisiä sekä erilaisia pieniä vaurioita junakalustoon. Kalustoa on nyt saatu sulatettua ja huollettua niin, että junaliikenne on palautumassa normaaliksi.

Maanantaina ja tiistaina liikennöidään Kuopio–Kouvola–Kuopio-välillä kaksi junavuoroa päivässä vähemmän, ja keskiviikkona aikainen aamuvuoro Kuopiosta Kouvolaan perutaan. Matkustajat ohjataan seuraaviin tunnin päästä lähteviin juniin.

Perutut junat ovat maanantaista keskiviikkoon kello 4.35 Kuopiosta lähtevät ja maanantaista tiistaihin kello 16.48 Kouvolasta lähtevät yhteydet.