Poliisi teki turvakaiverruksen hautalyhtyyn

Kuopion poliisi teki viikonloppuna ensimmäistä kertaa turvakaiverruksen hautalyhtyyn. Tapaus herätti ihmetystä poliisilaitoksellakin.

Taustalla on se, että poliisin palvelupäivystyksestä voi pyytää turvakaiverruksen omaisuuteensa. Aiemmin omaisuusmerkintöjä on tehty kansalaisten pyynnöstä etenkin polkupyöriin, kameroihin tai muihin arvoesineisiin.

Poliisin mukaan eräs asiakas pyysi viikonloppuna turvakaiverruksen hautalyhtyyn, siltä häneltä on varastettu jopa kymmenkunta lyhtyä kuopiolaiselta hautausmaalta suoraan lähiomaisen haudalta.

Poliisi ei jäänyt ihmettelemään pyyntöä, vaan teki pyydetyn kaiverruksen poliisiasemalle tuotuun lyhtyyn.

Savon Sanomien lukijakirjoitusten sekä poliisin palvelupäivystyksen havaintojen mukaan haudoilta varastetaan Kuopiossa nykyään runsaasti lyhtyjä, kynttilöitä sekä jopa kukkaistutuksia kuten syysaikaan kanervia.

Poliisin mukaan on hämmästyttävää, että jotkut ilkeävät varastaa haudoilta.

Tiedossa ei ole, viekö joku varastettuja lyhtyjä kirpputorille myyntiin vai esimerkiksi oman omaisensa haudalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.