Puhdistustyöt sujuivat hyvin Kuopion keskustassa

Hiekanpoisto Kuopion keskustassa on edennyt sunnuntaina suunnitelmien mukaisesti. Loppuillasta jäljellä oli enää Puistokatu. Kuntatekniikkaliikelaitoksen päivystävä työnjohtaja Ville Nyyssönen kertoo, että työt valmistuvat noin kello 21.30.

–Kaikki meni yli odotusten. Sääolosuhteet puhdistamiselle olivat ihanteelliset. Saimme kadut ja reunakivet hyvin puhdistettua.

–Ensi viikon sateet hoitavat loput. Kyllä katupölyongelman pitäisi nyt loppua.

Puhdistustyöt jatkuvat alkavalla viikolla keskustan niin sanotuilla rännikaduilla sekä muissa kaupunginosissa.

Puhdistettavilla kaduilla kirjoitettiin pysäköintivirhemaksuja viimevuotista operaatiota vähemmän. Hinausautot nostivat päivän aikana 55 autoa kyytiin ja siirsivät ne lähimmälle rännikadulle.

–Parempi tiedottaminen näkyy. Ehkä myös ihmiset ymmärtävät paremmin asian tärkeyden, kun ilmanlaatu on ollut niin heikko, Nyyssönen pohtii.

Autoilija joutuu maksamaan kustannukset siirrosta. Siirrettyjen autojen tiedot löytyvät Kuopion kaupungin nettisivuilta.

Ajoneuvot on haettava pois siirtopaikalta kahden päivän kuluessa. Sen jälkeen kaupunki siirtää autot varastoon, jolloin myös autoilijalle tuleva lasku kasvaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hävisikö auto Kuopiossa - täältä se löytyy