Puijo Areena -hanke on yhä lähtökuopissa – Savilahden liikuntakeskushanke vaikuttaa rahoituksen hankintaan

Vuodesta 2016 lähtien julkisuudessa ollut Puijo Areena -hanke on yhä lähtökuopissa. Puijo Areena Oy:n toimitusjohtaja Antti Pakkala ei kuitenkaan vahvista, että yhtiö olisi luopunut noin kymmenen miljoonan euron hankkeestaan.

– Emme ole, mutta investointipäätöstä ei ole tehty. Sikäli muutosta ei ole viime aikoina tapahtunut.

Antti ja Jaana Pakkalan yhtiö sai maaliskuussa 2018 rakennusluvan 7 000-neliöisen liikunta-, tapahtuma- ja matkailukeskuksen rakentamiseen Puijon urheilulaaksoon. Yhtiö ei ole kuitenkaan saanut tavoittelemaansa julkista rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä eikä ely-keskukselta.

Puijo Areena Oy:n tavoite oli, että julkisen rahoituksen osuus olisi 35 prosenttia, sijoittajien 30–35 prosenttia ja loput olisi yhtiön omaa pääomaa.

Kuopion kaupunki ja yhtiö solmivat 2,5 vuotta sitten aiesopimuksen, jossa kaupunki sitoutui esirakentamaan alueen sekä ostamaan hallin valmistuttua päivävuoroja vuoteen 2027 saakka. Kokonaiskustannus vuoroista olisi kaupungille ollut 1,75 miljoonaa euroa ja esirakentamiskulut noin 700 000 euroa.

Kaupungin oma Savilahden liikuntakeskushanke oli toki silloin jo tiedossa, eikä kaupunki kokenut hankkeiden syövän toinen toistaan. Sittemmin Savilahden keskuksen suunnitelma on paisunut niin toimintojen kuin kustannusarvion osalta. Antti Pakkala sanoo suoraan, että Savilahden hanke vaikuttaa Puijo Areenan rahoituksen hankintaan.

Kaupungin ja Puijo Areena Oy:n välinen aiesopimus on kuitenkin voimassa vuoden loppuun.

– Edelleen kaupunki on sitoutunut rahoitukseen, mutta pallo on yhtiöllä, lähtevätkö sitä toteuttamaan, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas.

– Eri asia tosiaan on, miten se on toteuttavissa liiketaloudellisesti, ja kaupungin intressi ei ole lähteä sitä lobbaamaan.

Vähäkankaan mukaan vuoden vaihteen jälkeen tulee uudelleen tarkasteluun, onko kaupungin tahtotila enää sitoutua Puijo Areena -hankkeeseen. Hänen mielestään rakennuspaikkavaraus on joka tapauksessa hyvä pitää voimassa, mikäli joku muu taho kiinnostuu paikasta tai kaupungin omat tarpeet muuttuvat väestökehityksen myötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Oikeus ei uskonut muutettua kertomusta lähisuhdeväkivallasta

Korona kuritti rajusti Ponssea – tilauskanta ja tulos puolittuivat, syksystä luvassa "haastava"

Kommentti: Kävin Tiilikkajärvellä ja rakastuin luontoon – koronalla on pysyviä seurauksia kansallispuistojen suosioon

Perheitä, hipstereitä ja luonnonsuojelijoita – ilta savolaisessa kansallispuistossa paljasti, keitä ovat kävijäennätyksiä rikkovat luonnossa liikkujat

Tapahtumajärjestäjiä jäytää epätietoisuus tulevasta – Osa supistaa massatapahtumia ohjelmistosta, osa pohtii perumista

Yle: Etelä-Savossa käyttöön oma maskisuositus, jos THL ei julkaise laajaa suositusta pian

Vedenlaatuhäiriöt mahdollisia tänään Kuopion keskustassa

Taistelu EU:n aluerahoista jatkuu – Elsi Katainen: "En hyväksy, että rikkaat vievät köyhiltä"

Kansanedustajat tyrmäävät Itä-Suomen aluekehitysrahojen leikkaukset: "Täytyy taistella jokaisesta eurosta"

Poliisi olisi halunnut pitää 30 rikoksesta epäillyn miehen vangittuna – oikeuden mukaan kohtuutonta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.