Puukotuksesta epäilty mies pakoili poliisia viikkoja

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut poliisin esityksestä miehen, jota epäillään puukotuksesta Maaningalla.

Miehen epäillään puukottaneen tuttuaan yksityisasunnossa Maaningalla jo maaliskuussa, mutta epäilty pakoili poliisia useita viikkoja teon jälkeen ennen kuin poliisit löysivät hänet ja ottivat kiinni.

Etsintäkuulutettu mies jäi kiinni lopulta pääsiäissunnuntaina. Poliisi epäilee häntä törkeästä pahoinpitelystä.

Miestä on vuoden sisällä epäilty myös muista rikoksista. Sama epäilty oli aiemminkin viime talvikauden aikana vangittuna epäiltynä väkivaltarikoksesta.

Maaningan keskustaajamassa on sattunut viime aikoina tavallista enemmän vakavia väkivaltarikoksia, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua paikallisissa.

Poliisin mukaan teot ovat sattuneet pääosin yksityisasunnoissa, mutta osa myös paikallisen ravintolan lähiympäristössä. Poliisi sanoo, että teot ovat kuitenkin kohdistuneet yleensä toisensa entuudestaan keskenään tuntevaan porukkaan eivätkä sivullisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.