Rajamäki: Asumislisästä puolison tulojen vaikutus pois

Puolison tulot eivät saisi vaikuttaa asumislisän myöntämiseen, katsoo valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.). Rajamäki on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa kysytään, mitä se aikoo tehdä asumislisän tarveharkinnan kohtuullistamiseksi.

Rajamäen mukaan monille opiskelijoille aiheutuu ongelmia siitä, että puolison tulot vaikuttavat tarveharkintaan. Jo 1 300 euron kuukausituloilla on vaikutusta.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vuonna 2007 teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta puolison kanssa asuvista Helsingin yliopiston opiskelijoista ei maksa menoja samasta pussista.

Myöskään eri sukupuolta olevat asuinkumppanit eivät aina ole avoliitossa keskenään.

Puolison tulojen perusteella tehtävästä tarveharkinnasta luopuminen on kirjattu Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2007-2012.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.