Ralli ei jumittanut teitä

MM-ralli Suomessa kävi sunnuntaina myös Pohjois-Savon puolella. Liikenne Keski-Suomen ja Savon rajalla oli tavallista sunnuntaina vilkkaampaa, mutta ei jumiutunut päivän aikana.

Keski-Suomen liikkuvan poliisin apuna liikenteenvalvonnassa oli poliiseja myös muun muassa Kuopiosta.

Poliisi kirjoitti päivän aikana yli sata ylinopeussakkoa. Rattijuoppoja teiltä löytyi kuusi.

Yhteensä poliisi puhallutti ralliviikonlopun aikana noin 1 700 autoilijaa, joista rattijuoppoja oli 25.

Ylinopeuden vuoksi kaikkiaan korttinsa menetti 90 kuljettajaa. Kaikkiaan ylinopeudet olivat poliisin mukaan rallikatsojien keskuudessa paljon suurempi ongelma kuin rattijuopumukset.

Isommat sakot poliisi kirjoitti ylinopeuden vuoksi yhteensä 390 kuljettajalle.

Erilaisista pienemmistä rikkeistä rikesakkoja sai 78 kuljettajaa.

Vilkkaassa liikenteessä ei sattunut yhtään isoa onnettomuutta tai muuta loukkaantumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Myhinpää veti tuhansia katsojia tien varrelle