Rantasalmi karsii 3,2 henkilötyövuotta

Rantasalmen kunnan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 3,2 henkilötyövuoden vähennykseen ensi vuonna.

Va. hallintopäällikön Harri Korhosen mukaan yksi irtisanotaan ja esimerkiksi eläköitymisen takia vapautuvia tehtäviä ei täytetä.

Kunta tavoitteli alun perin viiden prosentin eli 450 000 säästöä henkilöstökuluihin. Säästötavoite tarkentui yt-neuvotteluissa noin 250 000 euroon.

Tilannetta arvioidaan tarvittaessa uudelleen ensi vuonna.

Neuvottelut koskivat vain noin sataa työntekijää, sillä sivistystoimi jätettiin ulkopuolelle.

Teknisen toimen työntekijät ovat työsuhteessa kolmen kunnan Järvi-Saimaan Palvelut Oy:öön ja perusturvan työntekijät siirtyvät Juvan kunnan ja Sosterin palkkalistoilta Terveystaloon ensi vuoden alussa.