Rattijuopot asialla parkissa ja penkassa Varkaudessa

Poliisi pysäytti lauantaina iltapäivällä Varkauden Taipaleentiellä varkautelaisen 1966 syntyneen naisen kuljettaman henkilöauton. Nainen puhalsi alkometriin 1,41 promillea, minkä lisäksi hän oli ajokortiton.

Lauantai-iltana poliisipartio havaitsi Käpykankaantiellä henkilöauton suistuneen lumipenkkaan. Autoa ajoi vuonna 1951 syntynyt varkautelainen nainen.

Nainen oli kerinnyt ajaa noin 50 metriä, ennen kuin auto oli suistunut penkkaan. Lumivalliin suistumista on poliisin mukaan saattanut edesauttaa 2,68 promillen humalatila.

Vuonna 1983 syntynyt mies yritti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lähteä parkkiruudusta liikenteeseen, mutta peruutti takana olleen auton keulaan.

Poliisi epäilee Päiviönsaaressa tapahtuneen törmäilyn syyksi 2,1 promillen humalatilaa ja ajokortittomuutta. Hieman aiemmin mies oli tapellut läheisessä ravintolassa ja tullut poistetuksi sieltä.

Sunnuntaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti Käsityökadulla henkilöautolla liikenteessä olleen paikkakuntalaisen vuonna 1965 syntyneen naisen, joka puhalsi 0,8 promillea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Luke uudistaa toimipaikkansa Maaningalla – tutkimus hyppää digiaikaan

Elisan 5G-verkko laajeni kolmannelle paikkakunnalle Pohjois-Savossa

Pohjois-Savossa kaksi uutta koronavirustartuntaa, tartuntaketjuja selvitetään – molemmat tartunnat kotimaasta

Suloinen, mutta uhanalainen liito-orava voi laittaa kaavoitukset uusiksi – Nyt Kuopiossa papanoitu Tekun kaavan päälle

Kuopio ei noudata valtakunnallista linjausta: Ei testaa koronaa viikonloppuisin – Viikolla testeihin pääsee maanantaita lukuun ottamatta hyvin

Yrittäjät, piispa ja Kuopion kaupunginjohtaja keskustelivat yrittäjiä kurittaneesta keväästä – Tukea oli saatavilla, mutta kaikki eivät uskaltaneet hakea sitä

Ilmoittautuminen kansalaisopistoon alkoi rynnistyksellä – suosituimmat kurssit täyttyivät jo aamupäivällä

Iskikö sarjakakkija Varkaudessa? Pussilantaipaleen uimarannan vesi on taas bakteerien pilaamaa

Veronpalautukset toivat vilskettä kauppoihin niin paljon, ettei kodinkoneliikkeestä ehditty asiaa kommentoimaan – "Veronpalautukset aktivoivat, kun ne tulevat tilille"

Kysely: Saitko veronpalautuksia? Mihin käytät rahan? Onko elokuu hyvä maksuaika?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.