Ravintoloitsijan mitta täynnä

– Neuvottelemme lakimieheni ja Kuopion kaupungin kanssa siitä, että pääsisimme muuttamaan pois niin pian kuin mahdollista. Katselemme uusia tiloja keskustasta ja muutamme toivottavasti muutaman kuukauden kuluttua, Kuopion alatorilla sijaitsevan nepalilaisen Mount Sherpa -ravintolan omistaja Purna Adhikari kertoo.

Adhikari sanoi jo keväällä Kuopion Kaupunkilehdelle, että ravintola muuttaisi mieleluusti pois kauppakeskus Apajasta, mutta kaupunki vetosi tuolloin viisivuotiseen vuokrasopimukseen.

Kaasuongelmakin jatkuu

Viime kesästä saakka sateiden yhteydessä jatkuneet vesivuodot eivät ole olleet ravintolalle ainoa riesa sen nykyisessä osoitteessa.

Mount Sherpa jouduttiin keväällä sulkemaan useita kertoja kesken kiireisimmän lounasajan, kun Kuopion kaupungilta uuneja varten tilatun kaasun toimituksessa oli ongelmia. Torstaina lounasaikaan ravintolan pöydät pursuilivat asiakkaita.

– Ongelmat ovat jatkuneet myös kesällä. Neuvottelemme korvauksista kaupungin kanssa, Adhikari kertoo.

– Emme voi jäädä tiloihin. Jos ravintolaa joutuu pitämään kiinni lounasaikaan, on se jo liian iso ongelma.

Vettä valui jälleen keskiviikkona Apajaan rankkasateen yhteydessä juuri Mount Sherpan edustalle päivystävän palomestarin arviolta noin tuhat litraa.

– Vettä oli keittiössä ja ravintolan puolella valtavasti. Kokillamme ei ollut aikaa tehdä ruokaa, koska hänen piti siivoilla vesiä pois. Kun vettä alkoi tulla, emme voineet ottaa asiakkaita sisään.

Kaupungin vastaus siihen, tuleeko alatorin vesivahinkojen kierre vaikuttamaan Kuopion kaupungin imagoon, oli edelleen tiukassa.

Savon Sanomat tavoitteli torstaina tuloksetta markkinointijohtaja Kirsi Soinista sekä kaupunginjohtaja Petteri Parosta. Myöskään kaupunkiympäristön palvelualuejohtajaa Jarmo Pirhosta ja hänen sijaistaan Pekka Vähäkangasta ei tavoitettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kaivoa korotetaan, jotta vesi ei pääse sinne

Alatorille tulvi runsaasti vettä

Pääkkö: Alatorin vesivuoto on nyt tukittu

Alatorilla tuttu ongelma

Vaikeuksien kautta voittoon

Vesi valui taas sisään alatorille

Rakennuttaja: "Ikävä yllätys"

Kuopio ei aio maksaa alatorin vesivahinkoja

Vettä valui alatorille uudesta kohdasta

Vesipulma alatorilla jatkuu