Romanialaisille pikapotkut Pieksämäellä

Monet toivovat, että Suomeen saapuneille romanialaisille kerjäläisille annettaisiin rahan sijaan töitä. Työllistymisen edessä on kuitenkin esteitä, kuten viime viikonlopun esimerkki Pieksämäeltä osoittaa.

Tamperelainen torikauppias yritti järjestää torilla tapaamilleen kerjäläisille töitä, mutta pellolle asti Pieksämäelle perjantaina kuljetettu seitsemän hengen porukka ei päässyt.

- Kun minä näin sen porukan, niin näin suoraan, että ei näistä mihinkään mansikanpoimintaan ole. On tätä hommaa sen verran tehty, viljelijä sanoo Savon Sanomille.

Viljelijän mukaan romanialaiset olivat liian vanhoja, sillä joukossa oli myös yli 60-vuotiaita. Hän uskoi myös, että kielen ja veronmaksun kanssa tulisi ongelmia.

- Ja vielä haitari oli mukana, viljelijä kuvailee.

Myös tilalla työskennelleet venäläiset sanoivat, että romanialaisten kanssa työskentelystä ei tulisi mitään.

Romanialaiset olivat yötä tilan mökissä, mutta aamulla heidät kyydittiin takaisin Tampereelle

- Aamulla ne rupesivat hieromaan mahaansa ja osoittelemaan suutaan, että ruokaa. Minä sanoi, että nyt ehtikää ruokanne ite. Eikun auto täyteen ja samaan paikkaan Tampereen torille, viljelijä sanoo

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti Moro-liitteessään. Sen mukaan ryhmän englantia puhunut henkilö oli kysellyt torikauppias Matti Valtakiveltä, jos hänellä olisi ollut tarjota heille työtä.

- Tiesin, että Savossa on ollut pulaa mansikanpoimijoista. Romanialaisille työ sopi, koska kaikki olivat kuulemma kotimaassaan olleet peltotöissä, Valtakivi muistelee viime perjantain tapahtumia Morossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.