"Säännöt koskevat kaikkia"

Maahanmuuttajille ja virkamiehille järjestetyn keskustelutilaisuuden tarkoituksena oli saada aikaan avointa keskustelua ja välttää turhia väärinymmärryksiä. Tulijoille puhuttiin paitsi suomalaisesta uskonnon- ja yksilönvapaudesta, myös koulun, lastensuojelun ja sosiaalityön toiminnasta.

Kalevalan koulun rehtori Merja Laininen muistutti, että vaikka lapsien välillä on ilmennyt välienselvittelyä, ei vanhempien ole syytä tulla paikalle kesken koulupäivän, vaan opettajalta voi varata tapaamisajan.

– Lapsilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön ja he häiriintyvät, jos jonkun vanhemmat tulevat paikalle kesken oppitunnin.

Kuopion Setlementti Puijolan kotoutumisen asiantuntija Tsega Kiflie toivoo ennen kaikkea, että suomalaiset ja maahanmuuttajat oppisivat toimimaan ja keskustelemaan keskenään. Maahan tulleille hän toivoo erityisesti uuden kulttuurin kunnioitusta.

– Kuopiossa on yhteensä 86 eri kansallisuutta. Mitä siitä tulisi, jos kaikki vaatisivat oman kulttuurin mukaista kohtelua? itsekin maahanmuuttajana Etiopiasta yli 20 vuotta sitten tullut Kiflie kysyy.

Suomalaisilta hän puolestaan toivoo jämäkkyyttä.

– Tärkeää on, että samat säännöt koskevat kaikkia, eikä turhiin vaatimuksiin taivuta. Jos tuhannesta maahanmuuttajasta puolet jää tänne ja asiat eivät toimi, ollaan nopeasti pulassa.

Kompassi järjestää vastaavia keskustelutilaisuuksia myöhemminkin.

Kommentointi on suljettu