Sädesairaala nousee syöpähoitojen avuksi

Sädesairaala on edennyt harjakorkeuteen Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) luoteiskulmalla.

Rakennuksessa aletaan tutkia ja hoitaa alueen syöpäpotilaita vuoden päästä syksyllä.

Väestön ikääntyessä syöpätapausten määrän ennustetaan lisääntyvän. Sädesairaalan ansiosta KYSissä annettava syövänhoito muuttuu entistä avohoitopainotteisemmaksi, tarkemmaksi ja paljolti myös tehokkaammaksi.

Sädesairaalaan sijoittuu viisi sädehoitobunkkeria. Niistä yhteen siirretään KYSissä jo käytössä oleva Pohjoismaiden ainoa CyberKnife-tarkkuusädehoitolaite.

Lisäksi Sädesairaalaan asettuivat syöpätautien poliklinikka, kemoterapiahoitoja antava infuusioyksikkö sekä oikeuslääketieteelliset ruumiinavaustilat.

Kakkoskerroksen syklotroni- eli hiukkaskiihdytinbunkkerissa tuotetaan radioaktiivisia aineita. Niistä valmistetaan viereisessä radiofarmasialaboratoriossa radioaktiivisia lääkkeitä, joita tarvitaan kuvantamisessa.

Kolmikerroksisen säderakennuksen pinta-ala on 11 000 neliömetriä. Rakentamiskustannukset ovat 30 miljoonaa euroa. Sädesairaalassa työskentelee noin sata henkilöä.

Sädesairaalan rakentaminen on osa KYSin vanhan pääsairaalan peruskorjaussuunnitelmaa, jonka valtuusto on hyväksynyt jo vuonna 2008. Nykyisen sädeyksikön sisäilmaongelmien takia peruskorjausohjelmaa täytyi tältä osin kuitenkin aikaistaa.

Harjakaisia talossa vietetään torstaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.