Sähköt poikki sadoilta talouksilta Savossa

Myöhään torstai-iltana Pohjois-Savoon laskeutunut ukkosrintama on kaatanut puita sähkölinjojen päälle. Sähköt ovat poikki 500 taloudelta Pielaveden ja Maaningan rajamaastossa. Lisäksi ainakin yhden asuintalon päälle on kaatunut puu Pielavedellä.

Pohjoisen suunnasta tullut rintama on häipymässä torstain ja perjantain välisenä yönä kaakkoon, ennustaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anja Häkkinen.
- Pari tuntia jyrisee, sitten tulee tauko. On mahdollista, että yöllä tulee vielä uusia ukkosia, Häkkinen arvioi yhdeksän jälkeen illalla.

Lappiin, josta rintama tuli, on jo virrannut kylmää ilmaa. Keskinen Suomi on perjantaina mukana pohjoisvirtauksessa ja lämpötilaennuste on ainoastaan 15 astetta.

Torstaina Pohjois-Savossa saatiin nauttia yhdestä kesän lämpimimmistä päivistä. Kuopion yliopistolla päivän korkeimmaksi lämpötilaksi mitattiin 24,3 astetta.

Kesän lämpimin päivä Kuopiossa on ollut tähän mennessä 5. kesäkuuta, jolloin mittari näytti 25,1 astetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ohikulkija pelasti riihen Lapinlahdella

Pelastuslaitoksella ukkoskiireitä