SDP:n Tiina Kaartinen aikoo lähteä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

SDP:n Kuopion kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Tiina Kaartinen lähtee tavoittelemaan kansanedustajaehdokkuutta kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Hän lähetti asiasta lehdistötiedotteen myöhään perjantai-iltana. Kaartinen on 57-vuotias päiväkodinjohtaja ja toisen kauden kaupunginvaltuutettu.

– Olen ilmoittanut myös, että asetun ehdolle maakuntavaaleissakin, mikäli vaalit tulevat lokakuussa. Eduskuntavaaleja ajatellen pitää saada tunnettavuutta jo nyt, ja halusin ilmoittaa asiasta kuopiolaisille, Kaartinen perustelee.

SDP:n molemmat istuvat kansanedustajat ovat Pohjois-Karjalasta. Viime eduskuntavaaleissa Savo-Karjala oli ensimmäistä kertaa yhteisenä vaalipiirinä ja eniten ääniä saivat Merja Mäkisalo-Ropponen ja Riitta Myller.

Kaartinen pitää erittäin tärkeänä, että seuraavaan eduskuntaan saataisiin demarikansanedustaja myös Pohjois-Savosta.