Sadekuuro yllätti autoilijan – vesiliirto johti kolariin Kuopion moottoritiellä

Kaksi autoa kolaroi Kuopion pohjoisella moottoritiellä lauantaina iltapäivällä ilmeisesti vesiliirron takia.

Onnettomuus sattui iltapäivällä ennen kello 13:a, kun Kuopion seudulla satoi hetkellisesti kovasti vettä kesken hellepäivän.

Onnettomuus sattui Kelloniemen ja Päivärannan liittymien välisellä tieosuudella pohjoiseen menevillä kaistoilla.

Kolarissa osallisena oli henkilöauto ja pakettiauto. Ensitietojen mukaan niiden kuljettajat eivät loukkaantuneet kolarissa.

Kolari haittasi hetkellisesti liikennettä ennen kuin ensin toinen kaista ja sitten koko tieosuus saatiin vapaaksi liikenteelle.

Vaikka sää on ollut pääosin poutainen viime päivinä, kovat vesi- tai raekuurot voivat tulvia teille ja lisätä vesiliirron riskiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.