Sanomalehti opetuksessa: Koulumuistoja ja kovaa työntekoa

Vuonna 1929 Heinävedellä syntynyt Veikko Roschier kertoo käyneensä kansakoulua, omien sanojensa mukaan ”niin paljon kuin tarvitsi”. Kouluruokaa ei ollut, joten omat eväät piti ottaa mukaan. Kouluun matkaa oli vajaa kilometri, läksyjä tuli ja kurista pidettiin kiinni. Koulu oli kohtalaisen pieni, kaiken kaikkiaan oli noin 40 oppilasta.

Veikko kertoi laulukokeesta: hän oli laulukokeessa laulanut, kun opettaja oli pakottanut. Kerran Veikko ei laulanutkaan ja opettaja lähti Veikon mukaan kotiin. Isä Pekka kysyi opettajan nähdessään, että ”mitä poika nyt on mennyt tekemään”. Opettaja kertoi, ettei Veikko laulanut ja Pekka vastasi:

– Eihän se laulaminen pakollista ole, varmasti pojalla oli hyvä syy olla laulamatta kerta ei laulanut, en minä sen takia anna selkään, jos olisi ilkeyksiä tehnyt niin silloin olisi selkäänsä saanut.

Joku toinenkin oli jättänyt laulamatta ja sen takia sitten saanut selkäänsä. Toisenlainen oli tapaus oli se, kun Veikko vei patruunoita kouluun.


Vapaa-ajalla ei ollut varsinaisesti harrastuksia, oltiin kavereiden kanssa talvella laskemassa mäkeä ja hiihtämässä, kesällä tehtiin kaikenlaista, myös ilkeyksiä. Paljon vapaa-ajasta meni myös töitä tehdessä. Veikon ollessa lapsi Heinävesi oli väkirikkaampi.

Armeijan Veikko kävi Lahden Hennalassa.

– Siinähän se män, Veikko tokaisee.

Töitä Veikolla oli monia: muun muassa uitossa käytiin, Tavilahteen ja Säynetkoskeen uitettiin puita Saunalahdesta. Teitäkin Veikko aurasi talvisin, töihin mentiin, kun lunta satoi eikä kelloa paljon katseltu. Tiet aurattiin useaan kertaan, jotta ihmiset pääsivät liikkumaan. Työt ylipäätänsä olivat välillä raskaita ja päivässä työtunteja saattoi kertyä jopa 12.


Jatkosodan syttyessä Veikko oli 11-vuotias, liki 12. Sodasta Veikko ei muista paljoa, pommitukset olivat kuuluneet Savonlinnasta ja Varkaudesta kotiin.

Veikko kertoi myös tarinan siitä, kuinka perheen hevonen oli haettu sotaan. Suojeluskuntalaiset kävivät hakemassa hevosen sotaan, hevonen oli sodassa mukana loppuun asti ja kävi ainakin Karjalassa.

Kun oma hevonen oli sotimassa, ”lainattiin naapurin kaakkia työntekoon”. Naapureilla oli kaksi hevosta, joista vain toinen vietiin. Kun hevonen vihdoin tuli takaisin, se oli laihtunut paljon – onneksi hevoselle otettiin mukaan leivänpalasia. Hevonen tuli junalla Heinävedelle ja tunnisti Veikon heti, Heinävedeltä käveltiin kotiin Malkkilaan.

Heinäveden yläkoululainen Ida Roschier haastatteli isoisäänsä hänen muistoistaan.