Satavuotias Tauno on elänyt kaikkien Suomen presidenttien ajat: "Kyllä kai se hyvä suavutus on"

Kun varkautelainen Tauno Natunen viisi vuotta sitten juhli 95-vuotispäiviään, hän sai mieluisen lahjan. Lapset veivät hänet Vuokatin hiihtoputkeen sivakoimaan. Oma ajokorttikin olisi siinä vaiheessa ollut: mies autoili 96-vuotiaaksi.

Suksilla taittui Vuokatissa muutama kilometri. Nyt hiihto ei enää suju, mutta pieni kävelylenkki lähiympäristössä onnistuu yksinkin. Teräsvaari asuu yksin hissillisessä kerrostalossa Päiviönsaaressa.

Suosikkilajeja on vaikea valita monien joukosta. Hiihto on niistä yksi. Vuonna 1981 Natunen hiihti pronssia pankkityöntekijöiden EM-kisoissa Italian Bormiossa. Pyöräilemään hän oppi vasta kolmekymppisenä, mutta laji vei mukanaan. Urheilumiehen parhaita suorituksia on kilpapyöräilyn Suur-Savon piirinmestaruus.

– Urheilu on ollut henki ja elämä, hän sanoo.

Eläkkeelle jäännin jälkeen oli aikaa tutustua uusiin lajeihin, kuten luisteluun, tennikseen, lentopalloon sekä jääpalloon. Uinti ja kuntosalilla käynti olivat osa arkea vielä muutama vuosi sitten.

– Seitsemänkymppisenä olin vielä hyvässä kunnossa, Natunen toteaa.

Nykyisin hän huolehtii hyvinvoinnistaan muun muassa venyttelemällä. Jumppa kuuluu melkein jokaiseen päivään.

Keisarin aikaan syntynyt Natunen muistaa hyvin esimerkiksi sen, miten Lapuan liike murhasi sosiaalidemokraattisen kunnallispoliitikon. Onni Happonen surmattiin Heinävedellä vuonna 1930.

Satavuotias on siis elänyt kaikkien presidenttiemme ajat.

– On tämä nykyinenkin ihan hyvä, sanoo Sauli Niinistöltä onnittelukirjeen saanut syntymäpäiväsankari.

Pitkän iän salaisuus on Natusen mielestä liikunnallisuus, mutta myös kova työ. Hänen äitinsä ja isänsä tekivät töitä eri tiloilla Heinäveden Viitalahdessa. Tauno-poika kävi kansakoulua ja kulki metsässä paimenena. Kun ikää karttui, hän siirtyi metsätöihin.

Talvisodassa Natunen ei ollut, koska hänet oli vapautettu palveluksesta pienikokoisuutensa vuoksi. Jatkosodassa hän palveli jalkaväessä, lähinnä Karjalan kannaksella.

– Pelotti toisinaan, mutta selvittiin. Veli jäi sinne.

Sotien jälkeen Heinävedelle asutettiin siirtokarjalaisia. Impilahtelainen Iida ja Tauno tutustuivat Heinäveden Rummukkalan koululla, kun Iida oli siellä keittäjänä ja Tauno rakennustöissä. Juhannushäitä vietettiin vuonna 1948.

Kun Tauno oli käynyt Helsingissä talonmieskurssin, nuoripari asettui Varkauteen. Isäntä sai töitä vaneritehtaalta. Perheen esikoistytär syntyi vuonna 1950 ja kuopus kolme vuotta myöhemmin.

– Meitä oli kaksi tytärtä. Lapsesta asti meidät opetettiin tekemään kaikenlaista. Isä laittoi vaihtamaan autoon renkaat, vaikkei olisi huvittanut. Hän oli hyvä isä, Mäntässä asuva tytär Riitta Jyrinki kertoo.

Tehdastyö vaihtui pankkisaliin vuonna 1955.

– Yhdyspankille tuli talonmiehen paikka auki ja sinne yritin.

Vuonna 1981 Natunen jäi eläkkeelle Yhdyspankin vahtimestarin pestistä. Työnkuva ei muuttunut juurikaan vuosien saatossa. Tehtäviin kuului esimerkiksi kiinteistönhuoltoa ja rahakuljetuksia.

Perheellä oli Könönpellossa omakotitalo. Se vuokrattiin, kun perhe muutti isän työn perässä Päiviönsaareen. Nykyisin seurakuntavirastona toimivan rakennuksen alakerrassa oli pankki ja ylhäällä asuintiloja  Talonmiehen lisäksi yläkerrassa asui pankinjohtaja perheineen, sekä jossain vaiheessa myös kolmas perhe.

Keskiviikkona sata vuotta täyttävä Tauno Natunen odottaa kesältä joutenoloa ja penkkiurheilua.

– Kun tulisi lämmin, että pääsisi ulos, hän toivoo.

Satavuotisjuhlat vietettiin Tyyskänhovissa sunnuntaina noin kuudenkymmenen juhlavieraan porukalla. Mukana oli lähisukua, ystäviä ja entisiä työkavereita. Nyt koti on hiljainen, mutta täynnä ruusuja ja onnittelukortteja.

Vähän etukäteen kysyn, miltä tuntuu olla satavuotias.

– Kyllä kai se hyvä suavutus on.