Savon Sanomien näköislehdet vapaasti luettavissa Postin lakon aikana

Maanantaina alkanut Postin lakko vaikuttaa myös Savon Sanomien jakeluun. Postin ja muiden varhaisjakeluiden yhteydessä jaettavia lehtiä työtaistelu ei koske, ja näin esimerkiksi Savon Jakelun aamujakelut taajamissa toimivat entiseen tapaan.

Perusjakelussa, päiväpostin mukana jaettavat lehdet jäävät jakamatta. Niiden jakeluun on haettu poikkeusjärjestelyjä. Etäjakelussa levikkialueen ulkopuolella menevät lehdet jäävät jakamatta kokonaan.

– Olemme hakeneet jakeluratkaisuja, joissa osa Savon Sanomien Postin perusjakelussa olevista lehdistä saadaan jakoon arkipäivinäkin Savon Jakelun hoitamilla viikonloppureiteillä. Tilaajat, jotka hakevat lehtensä heittolaatikoista viikonloppuisin, saavat sen samasta laatikosta myös arkipäivisin lakon aikana, kuluttajamyynnin johtaja Carita Laakkonen kertoo.

Laakkosen mukaan poikkeusalueet ja yksilöidyt heittolaatikkotiedot löytyvät osoitteesta savonmedia.fi/lakko, jonne päivitetään ajantasaista tietoa lakon vaikutuksista kaikkien Savon Media Oy:n lehtien jakeluun.

– Savon Jakelun kanssa on lisäksi sovittu, että Savon Median julkaisemia paikallislehtiä jaetaan myös Savon Sanomien, Iisalmen Sanomien ja Warkauden Lehden heittolaatikkoreiteillä noutopisteisiin. Heittolaatikoihin jaetuissa paikallislehdissä ei ole tilaajien nimiä ja niitä jaetaan ilmestymispäivinä laatikoihin irrallisina lehtinä sopivin välimatkoin. Olemme jakelun kanssa tehneet kaikkemme, että ylivoimaisen esteen vaikutukset asiakkaisiimme olisivat mahdollisimman vähäiset, Laakkonen sanoo.

Yksilöidyt heittolaatikkotiedot osoitteineen löytyvät savonmedia.fi/lakko -sivustolta.

Lakon aikana Savon Sanomien ja myös muiden Savon Media Oy:n lehtien näköislehdet ovat vapaasti luettavissa. Ne löytyvät kunkin lehden verkkosivuilta. Savon Sanomien näköislehteen pääsee täältä.

Tilaaja voi hakea puuttuvan lehtensä myös lehden toimipisteestä. Savon Median toimipisteisiin varataan mahdollisuuksien mukaan myös muita alueen lehtiä. Lehtiä on haettavissa myös lehden toimipisteen ollessa suljettuna.

Postin jakelun työtaistelussa on kysymys Posti- ja logistiikka-alan PAU:n ja Palvelualojen Paltan umpikujaan ajautuneista neuvotteluista koskien Postin työehtosopimuksia. Kiistaa on turhaan yritetty ratkaista valtakunnansovittelijan johdolla.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

PAU vauhditti tes-neuvotteluja ilmoittamalla postilakon pidentämisestä – Posti: Joulukorteilla vielä toivoa, vaikka lisälakot toteutuisivat

Postilakon vaikutuksia: Matkahuollon palveluiden kysyntä räjähti, Kelan etuuksien maksaminen saattaa viivästyä, sairaaloissa alkaa puhelinrumba

PAUn hallitus kokoontui käsittelemään kaksiviikkoisen lakon jatkotoimenpiteitä