Savonia haluaa jatkaa uuden kumppanin kanssa

Savonia-ammattikorkeakoulun rakennustoimikunta esittää yhtymähallitukselle, että Savonian kampuksen rakentamista Microkadulle Savilahteen jatketaan Technopolis Oyj:n kanssa.

Suomen Yliopistokiinteistöt oli aiemmin mukana Savonian kampus-hankkeessa, mutta yhteistyö ei johtanut toivottuun lopputulokseen.

Savonian yhtymähallitus käsittelee rakennustoimikunnan esitystä 16. joulukuuta ja yhtymävaltuusto tekee asiasta päätöksen kokouksessaan ensi vuoden helmikuussa.

Ammattikorkeakoulun Kuopion toiminnot on tarkoitus siirtää Savilahteen It-Suomen yliopiston läheisyyteen kolmessa vaiheessa.

Vuoden 2013 mennessä Savilahteen siirtyvät terveysalan ja matkailu- ja ravitsemisalan toiminnot Sairaalakadun kampukselta. Tekniikan ja liiketalouden toiminnat siirtyvät Microkadulle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Technopoliksen ympäristö mahdollistaa tulevan neljän vuoden kuluessa myös muotoilun koulutuksen keskittämisen samaan paikkaan ammattikorkeakoulun muiden toimintojen kanssa.

Savonia tulee saamaan Technopolikselta asiantuntijatukea siirtymisten myötä tyhjiksi jäävien Sairaalakadun ja Opistotien kiinteistöjen jatkojalostamiseen.