Savonia tavoittelee 1,5 miljoonan euron pottia – Teknologiateollisuudelta 100000 euroa Savonialle

Savonia-ammattikorkeakoulu on saanut ensimmäisen lahjoituksensa. Teknologiateollisuus ry ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ovat lahjoittaneet Savonialle 100 000 euroa. Lahjoitus on osa isompaa 3 miljoonan euron lahjoituspottia, josta varoja jaettiin yhdeksälle ammattikorkeakoululle.

Savonian rehtori Mervi Vidgrén iloitsee lahjoituksesta.

– Savonian saamat lahjoitukset ovat panostuksia yritysten ja laajemminkin työelämän uudistamiseen sekä tukevat alueemme kilpailukykyä. Savonian tavoitteena on vahvistaa nimenomaan kansainvälistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Laki, joka mahdollistaa lahjoitustoiminnan ammattikorkeakouluille, tuli voimaan vuoden alussa. Savonian tavoitteena on kerätä varainhankinnassa tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa. Valtio kaksinkertaistaa ammattikorkeakoulujen keräämän summan.

Jokainen lahjoitettu euro tuo meille valtiolta toisen euron lisää vastinrahaa. Tällä tavoin lahjoittaja voi kaksinkertaistaa lahjoituksen hyödyn ammattikorkeakoululle, Vidgrén kuvaa.

Hän luottaa siihen, että yritykset lähtevät tukemaan Savoniaa ja että koululla on hyvä neuvotteluasema niiden kanssa.

–  Suhteet on jo luotu, ja olemme päässeet näyttämään yhteistyön vaikuttavuutta sadoille alueen yrityksille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.