Savonialle satojen tuhansien eurojen lahjoitus – tavoitepotista koossa jo yli kolmannes

Olvi-säätiö lahjoittaa 300000 euroa Savonia-ammattikorkeakoululle. Summa on toistaiseksi suurin yksittäinen Savonian saama lahjoitus. Säätiön lahjoittamasta 300000 eurosta kasvaa valtion vastinrahan ansiosta 600000 euron potti Savonian varainhankintaan.

Savonia aikoo hankkia lahjoituksen turvin kolmelle kampuskaupunkiinsa Kuopioon, Iisalmeen ja Varkauteen laitteita ja osaajia sekä vahvistaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

– Tiedämme, millaista osaamista työelämä tarvitsee ja koulutamme opiskelijat pärjäämään alati muuttuvassa työelämässä, ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén sanoo Savonian tiedotteessa.

– Lahjoituksella on rahallisen merkityksen lisäksi myös iso henkinen merkitys. Lahjoitus osoittaa, että Savonian strategiset valinnat ovat osuvia ja meihin luotetaan vahvana toimijana, osaajien tuottajana sekä tuotekehitys- ja kehittämisosaajana.

Aikaisemmin Itä-Suomen yliopistoa avustuksilla tukenneen Olvi-säätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Sirviö uskoo, että lahjoitus Savonialle vahvistaa alueen kilpailukykyä.

– Maakuntamme tarvitsee elinvoimaisena pysyäkseen ei yksin vetovoimaisia koulutusyksiköitä, vaan myös monialaista ammattitaitoa moniin eritasoisiin tehtäviin. Tämän vuoksi Savonian nostaminen Itä-Suomen yliopiston rinnalle avustuksiemme saajana oli luonteva päätös.

– Yksi säätiömme päätavoitteista on avustuksiemme vaikuttavuuden varmistaminen. Uskomme, että Savonian selkeä strategia ja sitä toteuttava pätevä organisaatio tukevat tätä tavoitettamme parhaalla mahdollisella tavalla, Sirviö lisää.

Savonian tavoitteena on kerätä tänä vuonna lahjoituksia vähintään 1,5 miljoonaa euroa.  Kasassa on tällä hetkellä 591000 euroa. Mitä enemmän Savonia saa lahjoituksia, sitä enemmän valtion rahoitusta tulee Pohjois-Savoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.