Savonrataa piinannut vika saatiin korjattua

Häiriö Savonradan junaliikenteessä on ohi, Liikennevirasto kertoo. Mäntyharjun ja Mikkelin välillä junaliikenne oli keskeytyksissä sähköratavaurion takia.

Matkustajajunat korvattiin linja-autoilla näiden kahden paikan välillä. Häiriö saatiin Liikenneviraston mukaan korjattua puoli kahden maissa iltapäivällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Varoitus: Vesisateen liukastamat väylät hyvin liukkaita maanantainakin

Henkilökortteja haettiin ennätysmäärä viime vuonna – hinnan alennus voi lisätä kysyntää tänäkin vuonna

Valepoliisien apurit piilottivat 68 000 euroa vanhuksen rahoja – laajasta vyyhdistä annettiin jo 46:s tuomio

Matkakeskusta odotetaan hartaasti, mutta vanhoihin linja-autoasemiin kulkijoilla voi olla vahvakin tunneside – tältä Kuopiossa näytti ennen

Poliisi saa Kuopioon uusia poliisiautoja – viime vuonna hälytystehtävien määrässä näkyivät veitset ja huumeet

Nuori kuljettaja ajoi Kuopiossa 159 kilometrin tuntinopeutta

Hornet-ohjaajat harjoittelevat USA:n Stratotankerin kanssa

Joka kerta tuntuu kurjalta lähteä pois", sanovat Mari Kuvaja ja Sami Visa Tahkon-mökillään ja vieraatkin rakastuvat paikkaan – tällä kertaa mökille lensi F1-toimittaja Mervi Kallio

Yhä useammin Tahkon-mökkiä emännöivät miniä ja anoppi yhdessä – kiinteistövälittäjät ja tilasto kertovat, millä hinnoilla mökkikaupat kätellään

Ystävykset Mari ja Sari, 27 vuotta, molemmilla esikoisvauvat ja samannimiset miehet - "No onhan meillä aika paljon yhteistä!"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.