Savossa hyvin paikkoja oleskeluluvan saaneille

Pohjois-Savon kuntien myöntämät 190 uutta kuntapaikkaa turvapaikan saaneille ovat lähes kaikki vielä vapaina. Vastaanottokeskuksiin tulleista turvapaikanhakijoista vasta osa on saanut oleskelulupapäätöksen – ja hekin tavallisesti kielteisen.

Kun ely-keskus innosti kuntia sijoittamaan nyt oleskeluluvan saaneita, Pohjois-Savossa ilmoittautui runsaasti myös pieniä kuntia.

Sen sijaan Etelä-Savossa asiasta innostuivat toistaiseksi vain kaupungit. Osassa Etelä-Savon kuntia päätös on vielä tekemättä.

Pohjois-Savossa oleskeluluparatkaisu on tullut vasta 120:lle yli 500:sta turvapaikanhakijasta, jotka ovat Setlementti Puijolan pyörittämissä vastaanottokeskuksissa.

Siilinjärven Tarinan ja Kuopion Leväsen vastaanottokeskuksissa olevista yhteensä vain 20 on saanut oleskeluluvan. Kielteinen vastaus on tullut sadalle.

Päätöksiä tulee Etelä-Savossakin hitaasti. Valtaosa sielläkin on saanut vastauksen ”ei”. Yksin tulleita alaikäisiä on jopa noin 140 odottamassa päätöstä, kun sama määrä Pohjois-Savossa on 15.

Pohjois-Savon ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson sanoo, että vasta kuusi oleskeluluvan saanutta on sijoitettu alueen kuntiin.

– Lukujen ollessa näin pieniä ei voida vielä antaa tarkkoja sijoittamismääriä kunta kunnalta. Yksilöt leimautuisivat.

Osa oleskeluluvan saaneista on halunnut lähteä muualle Suomeen, etenkin Etelä-Suomen kasvukeskuksiin.

– Ely-keskuksen osoittamille uusille kuntapaikoille kannustetaan. Toivottavasti entistä useampi haluaa pieneen kuntaan.

Jos haluaa omin päin jonnekin muualle, on itse hankittava asunto. Vastaanottokeskukset eivät enää auta asumisjärjestelyissä.

Keiteleläisten ystävällisyys yllätti oleskeluluvan saaneet