Setlementti Puijola sai Kuopion Turvallisuusteko-palkinnon

Kuopion kaupungin vuoden 2016 Turvallisuusteko-palkinnon saajaksi on valittu Kuopion Setlementti Puijola. Palkinto annettiin pitkäjänteisestä työstä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hyväksi.

Perusteluissa todetaan myös, että yhdistys teki huomionarvoista työtä, kun se avasi syyskuussa 2015 turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksen Kuopion Leväselle sekä lokakuussa vastaanottokeskuksen Siilinjärven Tarinaan. Yhdistyksessä tehdään lisäksi lapsi- ja nuorisotyötä esimerkiksi koululaisten iltapäiväkerhoissa ja Puijolan Tyttöjen Talolla.

Turvallisuustekopalkinnon kunniamaininnan saajaksi valittiin Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta valmistunut Enna Rissanen suunnittelemastaan julistekampanjasta, jonka tarkoituksena on edistää savuttomuutta.