Siilinjärven kunta vaatii selvitystä kuuden vanhuksen kuolemasta Attendon hoivakodissa

Siilinjärven kunta vaatii hoivayhtiö Attendolta selvitystä kuuden vanhuksen kuolemasta hoivakodissa Siilinjärven Vuorelassa.

Kuolemat ovat kunnan tietojen mukaan tapahtuneet Vänrikki-hoivakodin tehostetun palveluasumisen osastolla, jossa oli tarkastushetkellä 29 asukasta. Kuusi osaston asukasta kuoli vain neljän viikon sisällä tammi–helmikuussa.

– Määrä on suuri, en ole aiemmin törmännyt vastaavaan. Emme vielä tiedä, ovatko kuolemat tapahtuneet luonnollisesti vai liittyykö niihin laiminlyöntejä. Täytyy muistaa, että kyse on huonokuntoisista ikäihmisistä, Siilinjärven vt. hoito- ja vanhustyön johtaja Marja Kavilo kommentoi.

Kuolemat paljastuivat kunnan edustajille valvontakäyntien yhteydessä. Kavilo ei osaa kertoa tapauksista enempää koska ei ole itse ollut paikalla. Tarkastukseen osallistunut palveluohjaaja ei kommentoi tapausta. Vänrikkiin on ollut sijoitettuna ainakin siilinjärveläisiä ja kuopiolaisia vanhuksia.

– Yleisesti ottaen hoivakodin on pystyttävä kuolemantapauksissa avaamaan, onko heillä keinoja niiden ehkäisemiseksi. Onko riittävästi henkilökuntaa, toimiiko nesteytys, kaatumisen ehkäisy ja apuvälineiden käyttö ja tunnistetaanko sairauksia, Kavilo sanoo.

Valvontakäynneistä tehdyt tarkastuskertomukset on toimitettu valvovalle viranomaiselle aluehallintovirastoon.

Attendolta pyydetään kuolemiin liittyen selvitystä siitä, miten "asiakasturvallisuutta heikentävät ja riskiä aiheuttavat tilanteet" voitaisiin tunnistaa ja korjata.

Attendon viestintäpäällikkö Ilona Sammaljärvi kommentoi asiaa Savon Sanomille sähköpostitse.

– Näistä kuudesta kuolemantapauksesta kaikki eivät tapahtuneet hoivakodissa, vaan osa tapahtui jatkohoitopaikassa. Kuolemien taustalla ei ole todettu hoitovirheitä.

Sammaljärven mukaan tieto perustuu lääkärin tekemiin kuolemansyytutkimuksiin. Attendo ei antanut mahdollisuutta puhelinhaastatteluun "aikataulusyistä".

Attendo kommentoi, että yleisesti ottaen asukkaat siirtyvät tehostettuun palveluasumiseen entistä vanhempina ja huonokuntoisempina.

Valvontakäynneillä paljastui paljon muutakin kuin runsas määrä kuolemia.

Tarkastuskertomuksen mukaan yhdeksää hoivakodin asukasta on pidetty lukittujen ovien takana ilman, että asiasta on sovittu kirjallisesti. Menettely voi olla lainvastainen.

– Se oli todella iso yllätys. Sellaisesta pitäisi ehdottomasti sopia asukkaan tai omaisen kanssa ja olla mustaa valkoisella, Kavilo sanoo.

Pöytäkirjassa kerrotaan, että hoivakodissa vieraillut tarkastaja kuuli "jyskytystä lukitun oven takaa". Huoneessa oli samana päivänä yksikköön tullut vanhus, joka oli teljetty sisään vastoin tahtoaan. Hän luuli joutuneensa vankilaan.

Hoivakodin mukaan kyseessä oli vahinko, sillä oven lukitseminen oli edellisen asukkaan toive.

Attendo myöntää kirjausvirheet mutta kiistää, ettei ovien lukitsemisesta olisi sovittu suullisesti.

Hoivakotiin tehtiin ennalta sovittu valvontakäynti 6. helmikuuta ja lisäksi yllätystarkastus 31. tammikuuta. Taustalla oli omaisilta ja yksikössä käyneiltä hoitoalan ammattilaisilta tullut palaute.

– Yllätyskäynti on menetelmä, jota ei yleensä käytetä, koska silloin kaikkea tarvittavaa tietoa ei välttämättä ole saatavilla. Vänrikin kohdalla tehtiin poikkeus, koska yhteydenottoja tuli niin paljon, Kavilo kertoo.

Hoivakodin asukkaita hoitava lääkäri kertoi omassa viestissään, että lääkärin määräämiä kontrollikokeita ja seurantoja on jäänyt tekemättä. Esimerkiksi sydänsairaan vanhuksen verenpaineen seuranta on laiminlyöty. Lääkärin mukaan "unohduksia ja sekaannuksia on sattunut puolen vuoden aikana huomiota herättävän useasti".

Attendon mukaan kontrolleihin liittyvät epäkohdat on nyt korjattu.

Hoivakodin ongelmat näyttävät kiteytyvän henkilökunnan niukkuuteen. Vaihtuvuus on myös ollut suurta. Esimerkiksi kaksi sairaanhoitajaa on irtisanoutunut koeajallaan.

Vänrikin hoitajamitoitus on ollut tarkastuskertomuksen mukaan luvan mukaisessa minimissä eli 0,5:ssä.

– Se ei kuitenkaan välttämättä riitä, jos runsaasti hoitoa vaativia vanhuksia on paljon. Olen huolissani henkilöstön riittävyydestä, Kavilo sanoo.

Attendon mukaan yksikön hoitajamitoitus on kunnossa ja luvan mukainen.

Hoivakodin johtaja arvostelee tarkastuskertomuksessa työnantajaansa huonosta perehdyttämisestä uuden hoivakodin käynnistämisessä. Vänrikki avattiin heinäkuussa 2018.

Attendo vastaa, että johtajan kanssa on keskusteltu asiasta "hyvässä yhteisymmärryksessä".

– Tämä on meille tärkeä palaute, ja johtajien perehdyttämiseen panostetaan tänä vuonna entistä enemmän. Attendo on jo ottanut käyttöön uuden perehdytysohjelman.

Valvova viranomainen ryhtyy nyt selvittämään Vänrikissä ilmenneitä ongelmia.

– Tässä vaiheessa voin vain kertoa, että asia on vireillä. Alamme miettiä valvontamenetelmiä, sosiaalihuollon ylitarkastaja Sirkka Koponen Itä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo.

Siilinjärven kunta odottaa Attendolta selvitystä Vänrikin ongelmista 4. maaliskuuta mennessä.

– Kyllä tästä valitettavasti paistaa läpi, että kyseessä on voittoa tavoitteleva pörssiyhtiö. Raaka bisnes ja ikäihmisten hoitotyö ovat huono yhtälö, Kavilo sanoo.

Muutettu 20.2.2019 kello 7.27: Otsikko muutettu.

Attendon Vänrikki

Alle vuoden toiminut hoivakoti

Siilinjärven kunta haluaa selvityksen kuudesta kuolemasta Attendon Vänrikki-hoivakodissa. Kuolemat tapahtuivat 12.1.–8.2.2019.

Vänrikin kuolemat ovat tapahtuneet lyhyemmässä ajassa kuin Attendon Alavuden Pelimanni-hoivakodissa, jossa kuoli alkuvuonna kuusi asukasta kuukaudessa. Pelimannista on tehty tutkintapyyntö poliisille, ja valvova viranomainen keskeytti yksikön toiminnan. Vänrikin toiminta jatkuu normaalisti.

Vänrikin toiminnassa havaittiin useita puutteita tammi- ja helmikuussa tehdyillä valvontakäynneillä.

Hoitajamitoitus on ollut minimissä eli 0,5:ssa. Valvira kuitenkin edellyttää 0,6 työntekijää asiakasta kohti silloin, kun yksikössä on runsaasti hoivaa vaativia asiakkaita.

Omaisilta tulleen palautteen mukaan vanhuksia ei liikuteta sängyssä riittävän usein ja vaippoja jää vaihtamatta.

Asukkaiden ulkoilu on ollut rajoitettua – hoivakodin antamien tietojen mukaan työntekijät eivät käyttäneet hoivakodin asukkaita tammikuussa ulkona kertaakaan.

Hoivakodin johtaja moittii työntekijöitä välinpitämättömyydestä ja puutteista "perushoidollisessa osaamisessa".

Attendo myöntää rekrytointiongelmat Siilinjärvellä mutta sanoo, että Vänrikissä on riittävästi koulutettua henkilöstöä.

Hoivakotiin on tehty valvontakäynnit marraskuussa 2018 ja helmikuussa 2019 sekä yllätystarkastus tammikuussa.

Vänrikki on Attendon ainoa vanhusten hoivakoti Siilinjärvellä. Se avattiin heinäkuussa 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Rattijuoppo kolaroi rajusti moottoritiellä ja heitti U-käännöksen poliisiauton keulaan

Halvat talvirenkaat uhkaavat viedä ojaan

Opintopsykologi: Selvitellään ja arvioidaan, mutta missä se hoito tapahtuu?

Kuopion oppilas- ja opiskelijahuollossa jaetaan niukkuutta ja viivettä – 2021 ammattikorkeakoululaisetkin YTHS:n palvelujen piiriin

Itä-Suomen yliopisto: Keskikokoiset kunnat toimivat pienimmillä kustannuksilla – Pieniä kuntia voisi kannustaa kuntaliitoksiin

Muistatko miltä Matkus näytti, kun Googlen kamera kuvasi aluetta ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten? Savon Sanomat selvitti, miten katukuva Kuopiossa on muuttunut

Kaksi ryöstöä samaan aikaan – toisessa uhrina 14-vuotias tyttö, toisessa 65-vuotias mies

Olli Herman nöyränä TTK-tanssiparketilla: "Tajuan raadollisesti, etten ole kovin lahjakas – Kompensoin puutteeni tekemällä viihdettä"

"En pystynyt keskittymään töihini"

Tutkija yleistyvistä monitoimitiloista: Kenenkään ei pitäisi paeta häiriöitä etätyöhön

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.