Siilinjärvi tavoittelee kaupunkimaisempaa keskustaa

Siilinjärven kirkonkylän yleiskaavaluonnos on kiinnostanut kovasti asukkaita ja eri toimijoita. Nähtävillä oloaikana luonnoksesta jätettiin noin 30 mielipidettä ja parikymmentä lausuntoa. Näiden johdosta on tehty kaavaehdotukseen useita muutoksia.

– Suurin muutos on asumiseen osoitettavien alueiden määrän vähentäminen. Tämä merkitsee sitä, että yksityisten maille suunniteltuja asumisen reservialueita ja uusia pientaloalueita tulee aiottua vähemmän, kertoo yleiskaava-arkkitehti Annaelina Isola Siilinjärven kunnasta.

Uusien asuinalueiden rakentamista rajoittavat myös useat liito-oravahavainnot.

Kaavan kasvutavoitteet ovat kuitenkin säilyneet ennallaan. Ennusteiden mukaan Siilinjärven väestö kasvaa niin, että vuoteen 2035 mennessä tarvitaan uusia asuntoja noin 1 125:lle asukkaalle. Asuntotarvetta lisää myös asumisväljyyden kasvu. Kun rakentamiseen osoitettavaa aluetta pienennetään kaavassa, merkitsee tämä mitoituksen muutosta.

– Keskustan lähellä olevia alueita tullaan kaavoittamaan tehokkaammin eli aiempaa tiiviimmiksi pientaloalueiksi. Myös kerrostalorakentamisen lisääminen on suotavaa.

Siilinjärven merkittävin uusi pientaloalue avataan Kevättömän ranta-alueelle Taivallahteen.

– Sieltä asuminen laajenee Harjamäen suuntaan. Tämä alue on itse asiassa tulossa nopeasti asemakaavoitettavaksi. Myös Kasurilan koulun lähelle, vanhan viitostien toiselle puolelle, tulee merkittävä asuinalue.

Muu uusi rakentaminen osoitetaan kaavalla lähinnä täydentämään jo olemassa olevia alueita.

Siilinjärven ydinkeskustan suhteen kaavan tärkein tavoite on keskustan tiivistäminen kaupunkimaisemmaksi uudella liike- ja asuinrakentamisella.

Tämän mahdollistamiseksi on kehitettävä keskustan liikennejärjestelyjä muun muassa siirtämällä pysäköintiä maan alle.

– Kaavassa varaudutaan myös Kuiluntienrampin poistamiseen. Se on tarkoitus korvata kantatielle tulevalla uudella liittymällä, josta liikennöinti tapahtuisi neljään suuntaan. Näin keskustan saavutettavuus paranee, sanoo Isola.

Kaavaehdotuksessa kunnnantalolle ei tule varsinaista suojelustatusta.

– Mutta se kannattaa säilyttää, sillä se on paikallisesti merkittävä rakennus, jolla on arvoa 1980-luvun arkkitehtuurin edustajana.

Uusi laajempi työpaikka-alue on kaavassa osoitettu Siilinjärven kirkonkylästä pohjoiseen, Kotisiilin tienoille viitostien varteen.

– Tätä tukee vireillä oleva suunnitelma moottoritien jatkamiseksi Pöljälle saakka, sanoo Isola.

Sen sijaan uutta varsinaista teollisuusaluevarausta kaavassa ei ole.

Kaupan suuryksiköille kaavassa on kolme kohdetta, joissa on vielä toteuttamis- ja täydennysrakentamismahdollisuutta. Ne sijaitsevat Koti-Siilin ja Päivärinteen alueilla sekä Oikeakätisen eli Shellin huoltoaseman tienoilla.

Kunnanhallitus käsitteli yleiskaavaehdotusta maanantaina. Kaava tulee nähtäville 19. tammikuuta.