Sotilaskotisisarena pahvikanttiinissa

Mitalit helähtävät rintapielessä, kun Eeva Laakso tulee ovelle vastaan. Hän astuu tänään Linnan loistoon ensimmäisten joukossa kättelemään presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota.

Kutsu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle tuli yllätyksenä.

On hyvä, että käsipuolessa Linnan tungoksessa on tuttu ihminen, oma poika Markku Laakso, sillä Eeva Laakso on näkövammainen. Sokea, kuten hän itse kaartelematta sanoo.

 

Laakso oli parikymppinen sotilaskotisisar Eeva Kaikkonen Lahdesta, kun hänet määrättiin Kannakselle vuonna 1941. Sotilaskoti seurasi pioneerijoukkoja, jotka raivasivat miinoja. Sotilaskotisisaret myivät korviketta, teetä, ranskanleipää, kirjoituspaperia ja partakoneita isänmaata puolustaville sotilaille.

– Ihantalaan mentiin maitohevosen kärryissä. Sotilaskotiteltta oli kuusien alla.

Matka jatkui Viipuriin ja siitä ympäri Kannasta.

– Yhden kesän kanttiini oli pahviteltta Kivennavalla.

Välillä sotilaskotisisarten piti itsekin yöpyä teltassa. Pelätäkin piti.

Niin kuin Terijoen Kellomäessä. Oli talvi ja Suomenlahden jään yli kiiluivat Kronstadtin valot.

– Venäläiset yrittivät monta kertaa tulla jään yli. Räminä rupesi kuulumaan iltaisin.

– Nyt ojaan ja lunta päälle, komennettiin. Valkoiset lakanat otettiin mukaan. Voi jestas, että siellä paleli.

Tykkituli meni yli, ja venäläisten hyökkäys torjuttiin.

 

Erään kerran jalkaväkiporukalle vietiin rintamalinjaan yöllä korviketta.

– Täytyy siellä olla sitkeeluontoinen, hän naurahtaa.

Huumori auttoi jaksamaan, ja viihdytyskiertueet kevensivät tunnelmaa.

Sota jätti monta hauskaa ja traagista muistoa. Jatkosodan alettua evakkoja palasi kotiseuduilleen, niin myös Kivennavalle.

– Ison talon tytär pisti pellolla heiniä seipäästä. Siellä oli pommi ja tytär kuoli siihen paikkaan.

Räjähde saattoi olla desanttien laittama tai räjähtämätön suutari.

Kanttiinin lähellä oli hyvä marjasuo, jossa Laakso vapaahetkinään keräsi puolukoita.

– Maassa oli kypärä ja leipälaukku. Käänsin kypärän ja sen sisällä oli pääkallo. Sen koomin en mennyt suolle.

 

Sodan jälkeen hän muutti veljensä luo Kuopioon, tapasi aviomiehensä, perusti perheen, sai kaksi lasta.

Kun silmänpohjan rappeuma alkoi viedä näön, Laakso jäi toimistotöistä kotiäidiksi.

– Se oli parasta aikaa, hän sanoo vuosista kotona lasten kanssa.

Aviomies Kalle Vihtori kuoli 16 vuotta sitten.

– Naimisissa oltiin 51 vuotta, 3 kuukautta ja 2 viikkoa, hän laskee.

Laakso elää reippaalla asenteella.

– Ite-eläjä olen ollut koko ikäni. Puhun asiat, enkä haudo päässäni. En ole kenenkään kanssa huonoissa väleissä.

Hän käy taloyhtiön saunassa, tiskaa astioita, pakkaa laukkunsa. Avustaja käy kaksi kertaa viikossa, yhteensä 30 tuntia kuukaudessa. Silloin lähdetään usein ulos kävelylle. Ystävien kanssa Laakso on käynyt jumpassa ja vesijumpassa.

– Joskus aika kerkee tulla pitkäksi ja tuntuu yksinäiseltä, hän myöntää.

Tytär ja poika asuvat Helsingissä. Ovat sinne houkutelleet, mutta turhaan.

– Koto on ihan kaikkein paras paikka.

Sotilaskodit: Joukkojen mukana

Sijoitettiin aluksi telttoihin ja latoihin tai vastaaviin rakennuksiin.

Kiinteän sotilaskodin yhteydessä toimivat linja-, kuorma- tai pakettiautoissa liikkuvat sotilaskodit.

Asemasotavuosina perustettiin pysyviä sotilaskoteja rintamajoukkojen läheisyyteen.

Rintamasotilaskoteja oli noin 1 000 ja niissä noin 3 000 sotilaskotisisarta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.