Suomalaista hyvinvointimallia puolustamaan

Kuopiolaisella Erkki Virtasella (vas.) on eurovaaliehdokkuudessaan yksi asia ylitse muiden.

–Haluan puolustaa suomalaista hyvinvointimallia.

Sosiaali- ja terveyspolitiikka eivät perussopimuksen mukaan kuulu EU:n toimivaltaan, mutta Virtasen mukaan ne ”änkeytyvät tänne” sisämarkkinoiden ja kauppapolitiikan kautta kuin troijalaisessa puuhevosessa.

Ukrainalainen mansikanpoimija saa Suomessa lapsilisää. Suomalaista mallia murennetaan, jos sitä maksetaan myös poimijan Ukrainassa oleville lapsille.

–Ongelmana ovat eritasoiset jäsenmaat. Jos sosiaaliturva pitäisi yhtenäistää, olisiko se lähempänä Bulgariaa ja Romaniaa vai Suomea ja Ruotsia? Se voisi olla siellä välissä eli täällä sitä jouduttaisiin heikentämään.

Virtasen mielestä suomalaiset eivät olisi hyväksyneet EU-jäsenyyttä vuonna 1995, jos uhkat sosiaali- ja työttömyysturvalle olisi tiedetty.

Hän kannattaa minimitasoja palkoissa, sosiaaliturvassa ja verotuksessa.

–Esimerkiksi sosiaaliturvassa voitaisiin säätää alueellisia, korkeampia minimiturvatasoja. 300 euroa kuussa olisi huikea taso Bulgariassa, mutta Suomessa se tarkoittaisi toimeentulotukeen verrattuna 200 euron alennusta. Sillä ei täällä tulla toimeen.

Jokaiselle tulisi turvata kohtuullisen elämisen taso – heikentämättä nykyisiä parempia sosiaaliturvia.

 

EU turvaa työvoiman vapaata liikkuvuutta, jolloin mahdollistuu rajat ylittävä terveydenhuolto.

–Jos suomalainen voi mennä hoidattamaan itsensä Pariisiin maksamalla vain omavastuun, tällainen terveysturismi on Suomelle katastrofi.

Virtanen tähdentää, että pohjoismaisessa järjestelmässä palvelut saadaan täällä asumalla. Monissa muissa Euroopan maissa suositaan itse ostettua vakuutusturvaa.

–Se ei ole niin tasa-arvoinen malli.

Virtanen korostaa, että Suomelle on parasta valtioiden liitto. Liittovaltion suuntaan kehittymistä hän ei hyväksy.

–Silloin ei olisi erilaisia minimitasoja. Millainen olisi sosiaaliturva? Entä palkat?

Jos Virtanen valitaan mepiksi, hän olisi valmis tekemään töitä Itä-Suomen puolesta.

–Muualla Euroopassa ja vähän täälläkin on tuudittauduttu siihen, että aina joku meitä tukee. Ilman tukia olisi tultava mahdollisimman paljon toimeen.

 

Ehdolla Savosta -juttusarjassa haastatellaan kaikki Savon Sanomien levikkialueen EU-vaaliehdokkaat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.