Suonenjoki tekee harvinaisen päätöksen: pudottaa veroprosenttiaan

Suonenjoen kaupunginhallitus on päättänyt esittää tuloveroprosentin pienentämistä ensi vuodelle. Jos valtuusto hyväksyy esityksen ensi viikolla, kaupungin tuloveroprosentti vuonna 2017 on 21,75. Nykyinen veroprosentti on 22.

Poikkeuksellinen päätös johtuu Suonenjoen kaupunginjohtaja Juha Piiroisen mukaan hyvästä taloudellisesta kehityksestä: kulutaso on kehittynyt maltillisesti ja jopa leikkaantunut aikaisemmista vuosista.

– Päätöksellä haluamme samalla lisätä paikkakunnan vetovoimaa ja imagoa. Veroja keventämällä voidaan tukea suonenjokelaisten ostovoimaa, vaikka hyvin pieniä muutokset ovatkin, Piiroinen sanoo.

Suonenjoella tuloveroprosenttia on korostettu vuosien 2012–2015 aikana 22:een. Suonenjoen lisäksi ainostaan Tuusniemellä oli vuonna 2016 yhtä korkea veroprosentti. Maakunnan pienin veroprosentti on ollut Keiteleellä: 19,50.

Suonenjoen kaupunki aikoo jatkaa talouden sopeuttamista vuosina 2017–2019 muun muassa 30 prosentin leikkauksella lomarahoihin.