Sutkauksien kuvittaja: "Piirtäminen on parasta terapiaa"

Siinäpä surkeen näköinen mies, sanoo Veikko Lötjönen, kun katsoo ensimmäistä Savon Sanomiin piirtämäänsä sutkausta. 13.1.1970 julkaistun kuvan mies on naama mutrussa, kun opettelee totuttelemaan mualaiselämään kaupunkireissun jälkeen. Teksti on peräisin Pielavedeltä.

Savon Sanomia kohtasi murhe ja hankala tilanne tammikuussa 1970. Sutkausten pitkäaikainen ja pidetty kuvittaja Tauno Gröndahl kuoli. Päätoimittaja Mauri Auvisen käskyllä Lötjönen astui remmiin. Hän oli tehnyt lehteen piirroksia ennenkin, mutta ei sutkauksiin. Myöhemmin järjestettiin vielä maanlaajuinen kilpailu sutkausten kuvittamisesta, mutta parin sadan työnäytteen joukosta ei löytynyt Lötjöselle voittajaa.

Siitä se alkoi. Torstaina 12.1. Lötjösen piirroksia on julkaistu katkeamattomana virtana 18 000 kappaletta. Jokaisessa lehdessä yksi. Se on melkoinen urakka, ja onhan siihen mennytkin päivälleen 47 vuotta. Siinä ajassa piirtäjä on päässyt ohimennen eläkkeellekin varsinaisesta toimittajan työstä. Sutkujen kuvittamista hän vain ei ole raatsinut jättää, vaikka terveyskin välillä reistailee.

– Kun on vähän huonompi olo, niin piirtäminen on parasta terapiaa.

Piirtäminen on Lötjösellä ollut aina verissä. Pikkupoikana hän kuunteli korva tarkkana kuunnelmia radiosta ja piirteli niistä kuvia sanomalehden reunaan. Piirtäminen vei hänet myös lehtialalle. Koulupoikana hänen piirroksiaan julkaistiin Savo-lehdessä, jonne ensin muutaman vuoden opettajana työskennellyt ylioppilas Lötjönen päätyi ensin kesätoimittajaksi ja myöhemmin pidempään pestiin.

Sieltä hän siirtyi Savon Sanomiin toimittajaksi 1960-luvun alussa. Sutkausten piirtäminen kulki oman toimen ohessa. Hupaiset tekstit tulevat Savon Sanomien lukijoilta, eikä se lähde ole ehtynyt.

– Minä kutsuisin kansanlahjakkuuksiksi näiden lähettäjiä.

Tarinoiden sanontatapa on tiivistynyt. Lähettäjät ovat oivaltaneet, että kuva kertoo tuhannen sanan verran tilanteesta, ja tekstiksi tarvitaan vain se syöttölause ja siihen naseva vastatokaisu. Piirrostyylikin on kehittynyt ja hahmot hakeneet muotoaan vuosien varrella. Kuitenkin tietynlainen nostalgiahenki on säilynyt niin teksteissä kuin piirroksissakin.

– Napanuora vetää sinne 1950-1960-luvuille, se on yksi siunaus, sillähän tämä eroaa muista ja näkyy elävän.

Savolaissutkujen kuvittajan sukujuuret tulevat monelle yllätyksenä.

– Minut tavanneet arvelevat pesunkestäväksi savolaiseksi, ja sitten minä paljastan, että olenkin viipurilainen, Lötjönen hekottaa. Hän saapui Kuopioon sodan jaloista viisivuotiaana perheensä mukana.

– Kotona puhuttiin viipurlaisittain, eri tavalla kuin karjalan murretta. Mut ku mie läksin pihalle, niin eteisessä naksautin savolaisen päälle, eikä turpiin tullut yhtään kertaa.

Sopeutuminen onkin Lötjösen mielestä paras ohje vieraisiin oloihin tulijalle. Ja siitä hän antaa vastavuoroisesti savolaisillekin tunnustusta.

– Siinähän se savolainen on kokemuksen ja elämän viisastuttama, että se sanoo toiselle, että voephan se olla silleennii, mutta koitetaan soppeutua. Ei mitään jyrkkää.

Savon Sanomissa on julkaistu kansalaisten lähettämiä sutkauksia savon murteella 7.9.1940 lähtien lähes tauotta.

Aluksi ne kuvitti Oki Räisänen vuoteen 1947 saakka. Sutkaukset ostettiin Helsingin Sanomilta, jonka iltapainoksessa Iltalehdessä ne ilmestyivät alun perin. Palsta oli välillä tauollakin. Savon Sanomat alkoi tuottaa itse nurkkavitsit vuonna 1948 aluksi väliaikaisin järjestelyin. Marraskuussa 1948 vakituiseksi piirtäjäksi ryhtyi iisalmelainen Risto Kaikkonen ja vuodesta 1953 alkaen kuopiolaistaiteilija Tauno Gröndahl. Veikko Lötjönen aloitti piirtäjänä vuonna 1970 ja jatkaa edelleen.

Ensimmäinen koostekirja sutkauksista, Lupsakkaeta immeisiä, ilmestyi vuonna 1940, mutta säännöllisesti sarjaa on julkaistu vuodesta 1963. Tämänvuotinen sutkauskokoelma Nättijä pottuja on numero 54.

Veikko Lötjönen kertoo piirtävänsä tavallisesti pari sutkua kerrallaan, mutta:

– Eilen kolotti sen verran, että piti piirtää, että olisi parempi olo, niin teinköhän minä kuus yhteen pötköön!

Sutkauksen piirtäminen voi kestää kymmenestä minuutista tuntiin aiheesta riippuen.